Julkaistu sanomalehti KESKISUOMALAISESSA 21.2. 2007
BRASILIAN KARNEVAALIT TOISIN SILMIN

Brasiliassa, kuten kaikkialla katolisessa maailmassa on jälleen aika heittää hyvästit lihapadoille ja keskittyä 40 päivän ajan paastoon ja Pääsiäisen odotukseen. Brasilian Laskiaisen sambakarnevaaleissa hyvästejä heitetään railakkaasti neljän vuorokauden ajan. Mielikuvissamme Copacabanan upeat kaunottaret sambaavat kulkueina läpi hummaavan Rio de Janeiron. Samba soi ja tungos on valtava. Vähän se pelottaakin: uutiset kertovat vuosittain kymmenistä kuolonuhreista, väkivallasta, ryöstöistä, aidsista. Se on totta, mutta onneksi vain pienen pieni osa totuutta. Sambakarnevaalien hurman ydin ja suuri brasilialainen idea löytyy aivan muualta. Se löytyy Rion, Recifen, Salvadorin, Florianopoliksen, Sao Paulon, Porto Alegren ja satojen muiden brassikaupunkien lähiöiden, köyhien asuttamien faveloiden ja alemman keskiluokan kaupunginosien sambakoulujen harjoitussaleista. Ehkäpä sambakouluja voisi verrata meikäläisiin nuorisoseuroihin, työväenyhdistyksiin tai kylätoimikuntiin? Puolentoista tuhannen kilometrin päässä Rio de Janeirosta, Brasilian eteläisimmässä osavaltiossa Rio Grande do Sulissa Santanan sambakoulu on ainakin mahdollistanut yhteisönsä portaat parempaan elämään.

Lisää aaltopeltiä ja heti!

-Enää viisi kuukautta karnevaaliin, eikä kattovärkkejä ole vieläkään tarpeeksi, huokaa Porto Alegren kaupungin Santanan kaupunginosan sambakoulun puheenjohtaja, hiilenmusta Paulo Silva ja avaa klubirakennuksen sivuoven suoraan harjoituskentälle.
-Mutta tulkaa viikon päästä uudelleen, niin näette pienen ihmeen, harjoituskentällä on silloin katto pään päällä, Silva vakuuttaa.
Katselen noin puolen jalkapallokentän kokoista, aaltopelleillä ja rautaromulla aidattua sambakoulun tulevaa areenaa, näinköhän.?

Ihmeitä tapahtuu ja Brasiliassa niitä tapahtuu nykyään usein. Silvan äänenpainoa ei ole syytä epäillä. Varattoman väestönosan asuttama Santana on kuuluisa talkoohengestään. Oman sambakoulun myötään tuoma ja alueen asukkaita yhdistävä tietoinen sosiaalinen kontrolli takaa, että mukulat menevät kouluun, kadulla saa kulkea rauhassa, vanhukset saavat naapuriapua ja Porto Alegren kaupungin poliitikot, rakennusvirasto ja sosiaalitoimi kuullakseen alueen epäkohdista.
.Santanan ihmiset tietävät, ettei meitä kukaan muu auta kuin me itse. Meillä on halua, kykyä ja voimaa. Katso nyt tätä sambakoulua. Se on paljon enemmän, kuin vain valmistautumista karnevaaleihin ja kilpailuun. Se työllistää satoja ihmisiä, se vetää mukaansa nuoria, jotka muuten roikkuvat kaduilla ja käyttävät huumeita. Se suojelee ja antaa elämällemme merkityksiä, Paulo Silva sanoo.
-Karnevaalit kestävät neljä päivää mutta sambakoulu pyörii koko vuoden. Säveltäjät säveltävät, tekstinikkarit ideoivat uusia lauluja ja ohjelmia. Soittajat ja tanssijat treenaavat viikoittain. On rahankeräystä, kilpailuja, oma jalkapallojoukkue, juhlatalo ja tanssipaikka. Sitten on kaikki se valtava rakentaminen, pukujen ompeleminen, harjoituksia, harjoituksia, harjoituksia. Koko kaupunginosa on siinä jollakin tavalla mukana eikä ketään jätetä ulkopuolelle, Paulo Silva vakuuttaa.

Sitten tanssimaan
Santanan sambakoulu on nimeltään Escola de Samba Académicos da Orgia.
Sen aktiivijäseniä istuksii klubitalon jakkaroilla ja puhaltelee sormiinsa jatkoroikan varassa roikkuvan vähävattisen lampun alla. Paulo Silvan puhe ja pari tuhtia pingaa, rommipaukkua, saa porukan lämpenemään. Osa miehistä painuu kentälle vasarat mukanaan paukuttamaan peltikattoa paikalleen. Osa lähtee mukanamme barrion omaan tanssipaikkaan. Syyskuinen iltayö on pimeä ja eteläisen Brasilian sydäntalvi kuin Suomen lokakuu. Mielikuvien Brasilia tangoissa keikistelevine kaunottarineen saa täällä kylmää kyytiä.
-Totta, Paulo Silva myöntää.
.Brasilia on suuri. Tänne mahtuu monenlaista ilmaa, mutta karnevaalit ovat kaikkialla. Se on osa brasilialaisuutta. Siitä saavat nauttia kaikki riippumatta siitä, montako realia on taskussa, vai onko niitä yhtään.

Tanssipaikalla soi samba, katkeamatta, tunnista toiseen. Isorumpu lyö perustahtia, erittäin paljon sambaa soinut kitaravanhus kuljettaa rytmiä ja melodiaa. Laulajan tarinat saavat tanssiyleisön välillä rämähtämään raikuvaan nauruun. Paikallinen Travolta näyttää mallia, miten jalkojen pitäisi liikkua. Tanssijat täyttävät pienen tanssitilan. Muitta mutkitta peräseinän liukuovi avataan ja takapihalta otetaan lisää tilaa tanssijoille. Orkesterin soitinvalikoimaan kuuluu kitaran, isorummun ja laulajan lisäksi tamburiini ja quica, eräänlainen laulava tai uikuttava rumpu. Kun tanssilattia täytyy karnevaalisamban tanssijoista, portoalegrelainen Bolivar Gomez da Silva selvittää sambakarnevaalien ideaa.
-Karnevaaleissa soitettava samba on aivan omanlaistaan. Se kertoo tarinan, jonka sitten sambakulkue esittää. Sambakulkue on oikeastaan valtava liikkuva musiikkiteatteri, jonka yhdessä sambakoulussa voi olla kolmetuhatta tanssijaa ja roolihenkilöä ja ainakin 300 rumpalia ja muuta soittajaa. Riossa ja muissa suurissa kaupungeissa näitä suuria sambakouluja on useita ja pienempiä voi olla satoja. Karnevaalikulkue muodostuu eri sambakoulujen esityksistä ja niitä arvioidaan kuin kilpailusuorituksia ainakin. Porto Alegressa meidän sambakoulumme on kovassa maineessa ja olemme voittaneet kilpailun monta kertaa. Siksi Santanan sambakouluun on tunkua myös muualta kuin omasta kaupunginosasta. Tuo kukkuloiden parempi väkikin haluaa päästä mukaan. Ei se mikään ihme ole, Santanan sambakoulu on koko osavaltion paras, Bolivar hehkuttaa.

Julkaistu Keskipohjanmaa-lehdessä 4.11.06
Moni jäi, vielä useampi palasi
VIIDAKKO PEITTÄÄ SUOMALAISTEN ELDORADON ARGENTIINASSA

Argentiinan Misionesin osavaltiossa sijaitseva suomalaissiirtokunta Colonia Finlandesa täytti tänä vuonna 100-vuotta. Bonplandissa, siirtokunnan kotikunnassa ja läheisessä Oberán kaupungissa 100-vuotisjuhlaa seurasivat lähinnä Suomen valtion viralliset edustajat ja siirtolaisuutta tutkivat antropologit . suomalaissiirtolaisen jälkeläisiä kun alueella on jäljellä enää kourallinen.

Paremman elämän perään

Colonia Finlandesan, kuten niin monen muunkin suomalalaissiirtokunnan syntyideaan vaikutti 1900-luvun vaihteessa keskeisellä tavalla Suomen kuumentunut poliittinen tilanne. Ankara venäläistämispolitiikka ja lopulta vihatun kenraalikuvernööri Bobrikoffin murha 1904 ajoi suomalaisia aktivisteja maan alle ja maanpakoon. Joukossa oli myös Venäjän armeijan pakko-ottoja pakenevia nuoria miehiä. .Sortovuosien. ja yhteiskunnan sosiaalisten ja taloudellisten murrosten myllerryksessä lähtö muille maille Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan oli ymmärrettävää. Lähtijöitä oli tuhansia ja lähtijöiden joukossa monen sortin idealistien lisäksi aivan tavallisia leveämmän leivän ja uusien mahdollisuuksien perään lähteviä suomalaisia.

.Uusi Suomi. viidakkoon
Argentiinan hallituksen lähettämiä värväysagentteja liikkui pitkin Eurooppaa houkuttelemassa uusia asukkaita täyttämään jättiläisvaltion asumattomia seutuja. Ruotsissa he tapasivat suomalaisryhmän, jonka nokkamies Arthur Thelsleff teki ensin omin päin tutustumismatkan Argentiinaan, ihastui lopulta Misionesin hedelmälliseen maaperään ja niin pääasiassa Suomen ruotsinkielisistä kaupunkilaisista koostunut ryhmä . toistasataa ihmistä kaikkiaan . purjehti vuonna 1906 kahdessa erässä Argentiinaan perustamaan omaa siirtokuntaa, .uutta Suomea.. Pääjoukon jälkeen alueelle saapui ennen ensimmäistä maailmansotaa vielä kolme pienempää ryhmää ja sen jälkeen 50-luvulle saakka yksittäisiä tulijoita, kuten merimiehiä. Kaikkiaan Misionesiin arvellaan tulleen 150 suomalaista. Siirtokunta oli suurimmillaan 1930-40 .luvuilla, jolloin siellä asui noin 400 asukasta.

Mukana monta keskipohjalaista

Pietarsaarelaisen K-G Olinin erinomaisessa kirjassa Öden och äventyr (2003) kerrotaan Misionesin kiinnostaneen monia pohjalaisia. Ensimmäisen ryhmän mukana matkaan lähti väkeä Vaasasta, Vöyristä, Oravaisista, Pietarsaaresta ja Kokkolasta. Varsinkin kokkolalaisia lähti suuri joukko. Kirjasta löytyvät nimet Karl Krokfors, Erns Adolf Styf, Harry Theodor Vallin, Wilhelm Edvard Bengelsdorff, Eino Urho Kyllönen, Alexander Ivanoff, Victor Lennart Hermansson, Arnold Heidenberg, Justus Präst ja Elis Chydenius.
Misionesin subtrooppinen ilmasto, taudit, tuhohyönteiset, oudot viljelyskasvit ja pääomien puute olivat kuitenkin rankka paikka maatöihin tottumattomalle, kaupunkilaistaustaiselle siirtolaisjoukolle. Maasta ei ollutkaan vaurauden lähteeksi. Vain muutamat harvat onnistuivat luomaan elämästään siellä myös taloudellisen menestyksen. Vastoinkäymiset aiheuttivat eripuraa ja yhteisö alkoi hajota. Colonia Finlandesasta ei koskaan kasvanut Brasilian Penedon kaltaista, nykyisin varsin hyvävoimaista ja elinkelpoista yhteisöä. Alkuperäisistä asukkaista suuri osa muutti takaisin Suomeen tai muualle Argentiinaan, Brasiliaan ja Paraguayhin. Nyt Bonplandin kylänraitti on hiljentynyt ja viidakko vallannut vanhat siirtolaistalot, mutta Misionesin alueella asuu edelleen satakunta suomalaissiirtolaisten jälkeläistä.

Merimiesten Argentiina

Aivan ensimmäisiä suomalaisia ei Thelsleffin joukko kuitenkaan Argentiinassa ollut. Ensimmäisiä lienevät olleet ne merimiehet, jotka paiskivat töitä englantilaisissa, hollantilaisissa ja ruotsalaisissa kauppalaivoissa jo varhain 1800-luvulla. Vuosisadan vanhetessa ja vaihtuessa 1900-luvuksi Argentiinan rannikko aina Tulimaan valaanpyyntialueille saakka oli tullut tutuksi sadoille, ellei tuhansille suomalaisille merimiehille. -Argentiina oli rauhallinen, rikas maa ja Buenos Aires sen legendaarinen pääkaupunki, jonka houkutukset saivat monet merimiehet jäämään maihin pysyvästi. Poliittisesti jännitteiseen ja sotien riivaamaan Eurooppaan verrattuna Argentiina näyttäytyi maanpäällisenä paratiisina jossa kaikki tuntui olevan mahdollista, kertoo merimiesten elämää Buenos Airesissa tutkiva antropologi Marjatta Nieminen.

Merimies Aarne Ojanen jätti seilaamiset pudottuaan valaanpyyntialuksen mastosta. Hän jäi maihin Buenos Airesissa vuonna 1926, nai italialaista syntyperää olevan Saran ja rakensi omin käsin komean talon esikaupunkiin. Aarne menestyi työelämässä. Taitavalle mekaanikolle riitti töitä. Lapsia syntyi kaksi, Raoul ja Adelma Finlandia. Eläkkeellä oleva opettaja Adelma Finlandia muistelee isäänsä, joka piti yllä suomalaisia perinteitä ja yhteyksiä muuhun suomalaisyhteisöön.
-Isän kuoltua 1946 yhteydet alkoivat hiipua ja katkesivat vuosikymmeniksi kunnes serkku kaukaisesta Suomesta kävi Argentiinassa 1970-luvulla ja yhteys isän kotimaahan on nyt palannut, Adelma iloitsee.
Adelma Finlandia on ylpeä .suomalaisuudestaan., vaikka muistissa on vain harva suomen kielen sana. Suomalaisten, Argentiinan ralleissa menestyneiden rallikuskien nimet Adelma kyllä muistaa tarkkaan.

Oonan argentiinalainen pikkuserkku

Alina Sulin (os. Nieminen) oli vuonna 1906 vain 19-vuotias, kun hän päätti lähteä puolisonsa Theodor Sulinin perässä Argentiinaan. Theodor oli lähtenyt ensimmäisen suomalaisista koostuvan retkikunnan mukana matkalle jo muutamaa kuukautta aiemmin. Perillä odotti uusi maailma ja siirtolaisuuden haasteet. Monista muista siirtolaisista poiketen Sulinit eivät jääneet Misionesin siirtokuntaan vaan liikkuivat laajemmin ja asettuivat lopulta kaksine poikineen Buenos Airesiin. Monien toimiensa ohella Theodor toimi eräänlaisena siirtokunnan .historioitsijana., ja kirjoitti sen ensimmäisen historiikin. Suomi veti Sulinit vielä kerran puoleensa ja perhe asui Suomessa vuodet 1919-1921, jolloin Theodor oli Suomen Matkailuyhdistyksen johtajana. Epävakaat olot kuitenkin saivat heidät muuttamaan lopullisesti takaisin Argentiinaan. Vähitellen yhteys vanhaan kotimaahan katkesi. Viimeisen kerran Alina tapasi suomalaisia sukulaisiaan, veljenpoikansa Erkki Nurkin tämän käytyä merimiehenä Argentiinassa 50-luvun alussa. Alina kuoli Buenos Airesissa 1971.

Yli viisikymmentä vuotta myöhemmin Alinan pojanpoikien pikkuserkku Oona Tuomi-Nikula (os. Nurkki) löysi yllättäen buenos airesilaisesta puhelinluettelosta tutulta kuulostavat nimet: Eduardo ja Alejandro Sulin. Parin vuoden .salapoliisityön. ja yhteydenottojen jälkeen pikkuserkut tapasivat syyskuussa 2006 Buenos Airesin esikaupungissa Morenossa. Argentiinan Sulinien kuolleeksi luultu sukuhaara ja jonnekin kaukaisen Suomen hämäriin hävinnyt Niemisen suku löysivät yllättäen toisensa uudelleen.

Lauri Tuomi-Nikula

Aiheesta enemmän: K-G Olin; Öden och äventyr, Fram, Vaasa 2003
Marjatta Nieminen; Suomalaiset merimiehet 1900-luvun Buenos Airesissa ja siirtolaisuus, Siirtolaisuusinstituutti, Vammala 2003

Julkaistu sanomalehti KESKIPOHJANMAAN aliossa 7.10.2006
ONKO BRASILIAN LULASTA ETELÄ-AMERIKAN TALOUDELLISEN NOUSUN NOKKAMIEHEKSI?

Brasiliassa käydään juuri nyt tiukkaa taistelua siitä, jatkaako vasemmistolainen Luiz Inácio Lula da Silva presidenttinä toiselle kaudelle vai syövätkö vaalikampanjan loppumetrien skandaalit ilmiselvän suosikin etumatkan ja vievät lopulta Brasilian oikeiston yllätysvoittoon.

Karismaattinen, epämuodollinen ja kansanomainen Lula on hyvä esimerkki johtajuuden muutoksesta, joka on nyt vallalla monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Puleerattujen eliittipoliitikkojen sijaan valtaan halutaan kansanjohtajia, karismaa ja uutta särmää . kyynikoiden mielestä puhtaita populisteja. Lula on entinen metallityöläinen, joka monien epäonnistumisten ja vaalitappioiden jälkeen lopulta raivasi tiensä vallan huipulle Brasilian presidentiksi vuonna 2002. Hänestä löytyi kaivattu ääni maattomille ja köyhille, joiden omat äänet sotilasdiktatuurien ja oikeistohallitusten tyly komento vaiensi vuosikymmeniksi. Lulan presidenttiys säikäytti suuryhtiöt ja maareformia jyrkästi vastustavat suurmaanomistajat. Pelko oli kuitenkin turha: Lula on taitavasti luovinut niin markkinatalouden kuin maattomienkin asioiden ajajana.

Etelä-Amerikan .EU.

Jos Lula valitaan toiseksi kaudeksi, merkinnee se samalla koko maanosan hyvässä vauhdissa olevan taloudellisen ja poliittisen yhdentymiskehityksen jatkumista. On arvioitu, että kaatumisen partaalla oleva talousunioni, ns. Andien yhteisö Bolivia, Chile, Ecuador, Kolumbia ja Peru sekä mm. Botnian sellutehdasriitoihin jämähtänyt Argentiinan, Brasilian, Uruguayn, Paraguayn ja Venezuelan yhteinen kauppajärjestö Mercosur lopulta yhdistetään ja muokataan todelliseksi vastavoimaksi ja pelaajaksi USA:n, EU:n ja Aasian talouskeskittymien rinnalle. Sekava rahajärjestelmä romutetaan ja tilalle luodaan kokonaan uusi yhteinen valuutta, jonka yksi tarkoitus on vähentää yliarvostetun Yhdysvaltain dollarin ja ylipäätään USA:n hegemoniaa alueella. Päänvaivaa tuottaa myös se, että kaikilla mukana olevilla valtioilla on olemassa bilateraaliset vapaakauppasopimukset USA:n kanssa. Mitään todellista, reaalimaailmasta kotoisin olevaa Latinalaisen Amerikan valtioiden .EU:ta. ja .yhteismarkkina-aluetta. ei voi syntyä, ellei noita kahdenvälisiä sopimuksia ensin pureta pois. Moni voi epäillä, millähän muskeleilla uusi liitto sitten globaalissa maailmassa aikoo painia. Silmäys esimerkiksi Bolivian maakaasuvaroihin, Venezuelan, Argentiinan ja Brasilian öljyyn ja mineraaleihin selventää asiaa. Uusi talousliitto voi tuoda myös aivan uudenlaista näkökulmaa siihen, millaista teollista kumppanuutta Latinalainen Amerikka ylipäätään tarvitsee ja millaisin ehdoin esimerkiksi Botnian kaltaiset globaalit yritykset siellä jatkossa toimivat. Tämän taloudellisen liittoutuman vetureina toimisivat suurvaltiot Argentiina ja Brasilia, nokkamiehenä ehkäpä vanhempi valtiomies Luiz Inácio Lula da Silva, joka jo ensimmäisellä kaudellaan presidenttinä sovitteli harteilleen koko Etelä-Amerikan yhteisen puhemiehen viittaa. Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa hankittu näkyvä rooli teki Lulasta uskottavan myös Latinalaisen Amerikan ulkopuolella. Lula on kansainvälisissä ympyröissä kuin kotonaan, hän on hyvä puhuja eikä läheskään niin särmikäs ja arvaamaton kuin esimerkiksi toinen näkyvä toimija, Venezuelan Hugo Cháves.

Uuden talousliiton mahdollisuudet ja uhkat ovat tietenkin kytköksissä maanosan muuhun poliittiseen kehitykseen. Kannattaa muistaa, että sotilasdiktatuureista on kovin vähän aikaa. Nykyinen demokratiakehitys on Argentiinassa ja Brasiliassa vasta muutaman kymmenen vuoden ikäinen. Moni verinen likapyykkikori on vielä pesemättä, moni juntan kenraali on vielä vetreässä kunnossa. Demokratiakehityksen varjoissa elää aina myös äärioikeistolaisia ja fasistisia liikkeitä ja toimintasoluja. Niillä on maanosassa pitkät perinteet ja vakiintuneet rahoittajat. Sellainen asekätkentään ja aseiden salakuljetukseen erikoistunut solu paljastui viimeksi vajaa kuukausi sitten Uruguayn ja Argentiinan väliseltä rajalta. Monet myös pelkäävät USA:n pian taas kyllästyvän yhä itsellisempiin ja USA:n entisiä ja nykyisiä syntejä ruotiviin, enemmän vasemmalle kallistuviin presidentteihin . heitä lienee tällä hetkellä maanosassa jo seitsemän. Villapaidassa viihtyvä ja kokaviljelijöitä tukeva Bolivian Evo Morales ja Bushia mennen tullen röykyttävä Hugo Chávez aiheuttavat Washingtonin päättäjille kroonista päänsärkyä.

Köyhät ja syrjäytyneet ratkaisevat?

Brasilian kehittyneimmän osavaltion Rio Grande do Sulin pääkaupungin Porto Alegren Santanan kaupunginosan tanssipaikan syyskuisen perjantai-illan huumaan kuuluu tauotta soittavan sambaorkesterin ja hikisten tanssijoiden lisäksi kiihkeät keskustelut ja vedonlyönti siitä, kuinka suurella äänivyöryllä Lula valitaan toiseksi kaudeksi Brasilian presidentiksi. Santana on tyypillisesti Lulan maata. Porto Alegren köyhimpiin kuuluvan kaupungiosan ihmisten toivo paremmasta tulevaisuudesta; elinoloista ja sosiaalisesta noususta kiteytyy karismaattiseen Lulaan. Yhteiskuntatieteilijä, professori Bolivar Almeida, 56, on Lulan puolueen PT: n Partido dos Trabalhadoresin aktiivijäsen ja tuntee Santanan ihmiset ja toiveet:
-Vasemmistolaisen ja työläistaustaisen Lulan valinta neljä vuotta sitten oli historiallinen tapaus. Se antoi näille ihmisille ensimmäistä kertaa toivoa, että joku poliitikko aivan oikeasti ajattelee heitä ja tekee jotakin heidän eteensä. Lula on lunastanut lupauksensa vaikka työ on vielä pahasti kesken. Nämä ihmiset haluavat Lulan jatkavan ja nämä menevät myös joukolla äänestämään. Brasilian työläiset, köyhät ja syrjäytyneet tulevat ratkaisemaan vaalituloksen nyt kuten ensimmäiselläkin kerralla, Almeida arvioi.
Almeidan arvio voi osua oikeaan. Monia Lulan vastustajia huolestuttaa mahdollinen alhainen äänestysaktiivisuus nimenomaan ylemmän keskiluokan ja oikeiston äänestäjissä. Monet pitävät Lulan valintaa selvänä ja äänestämistä turhana. Porto Alegren yliopistossa opettava nelikymppinen Maristela Salvatori ei aio äänestää:
-En luota Lulaan enkä muihin poliitikkoihin. Brasilian poliittinen eliitti on niin korruptoitunutta, että minun äänelläni ei siinä sotkussa ole mitään tekemistä.

Skandaali kaiken muuttaa voi

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käytiin tämän kuun alussa. Lulan äänimäärä jäi hieman alle vaaditun 50%:n. Pahin kilpailija, oikeiston Geraldo Alckmin sai ensimmäisellä kierroksella runsaat 41 prosenttia äänistä ja on kirimässä Lulan etumatkaa kiinni. Kiinniottoa edesauttaa liuta skandaaleja, jotka ovat aivan vaalien viime metreillä syöneet Lulan ja PT:n uskottavuutta. Vaikka osa skandaaleista meneekin poliittisen loanheiton piikkiin, näyttöä korruptiosta on aivan riittämiin. Juuri ennen vaaleja esitettiin väite, jonka mukaan poliisi löysi Lulaa läheltä olevilta henkilöiltä 800 000 dollaria, joilla oli tarkoitus ostaa tietoja Alckminin .sosiaalidemokraattisen. puolueen korruptiokähminnöistä. Eikä Lulan puolue ole ensimmäistä kertaa syytettyjen penkillä: vuosi sitten puolue jäi kiinni suoranaisesta lahjonnasta, kun puolue maksoi miljoonia dollareita kansanedustajille hallitsevan koalition tukemisesta.

Brasilian presidentinvaalien toinen kierros järjestetään 29. lokakuuta.

Julkaistu kokkola.fi –lehdessä 4/2004
Voitonjuhlista Venetsialaisiin:
A vot, mitkä juhlat!

Kotimaan matkailukalenterissa on tähän asti ollut vain yksi Kokkolan kokoinen aukko – elokuiset Venetsialaiset. Nyt Voitonjuhlien myötä Kokkola saa kalenteriin myös toisen tärkeän merkinnän heti kesän alussa: Halkokarin kahakan muistoa vaalivan kaupunkifestivaalin nimeltään Voitonjuhlat – Vi Vann!

Matkailukausi tiivistyy ymmärrettävästi sydänkesään, jolloin Suomessa riittää juhlaa ja festivaalia jokaiselle lomakauden päivälle. Kilpailu yleisöstä ja medianäkyvyydestä on erittäin kovaa ja tulee järjestäjille kalliiksi. Tästä näkökulmasta festivaalikesän aloittavan ja sen lopettavan juhlan omiminen Kokkolaan tuntuu nerokkaalta ratkaisulta: kentällä ja mediassa on tilaa temmeltää. Pienelläkin panoksella on mahdollista saada paljon näkyvää aikaan.

Voitonjuhla – mikä ihana sana!

Voitonjuhla on kiinnostava sana, samoin Kahakka, se joka voitettiin. Se hivelee itsetuntoa. Voitonjuhlissa juhlitaan lomakauden alkua, kesää, vapautta, merkillistä sisuksissa kaihertavaa isänmaallisuuden tunnetta ja taisteluvoittoa. Voitonjuhlissa on väkevä historiallinen pohjansa, Donnerinsa, Kankkosensa ja barkassinsa, joista saa irti paljon. Siinä on taustaa, jonka perusteella voi aina järjestää tieteellisesti päteviä seminaareja mutta myös rutkasti mahdollisuuksia oikeaan koko perheen karnevaaliin ja Voitonjuhlaan, sellaiseen, joka suomalaiselta festivaalikartalta toistaiseksi tyystin puuttuu. Voitonjuhlien ja Venetsialaisten myötä Kokkolalla on ainutlaatuinen tilaisuus omia 1800-luku nahkoineen, karvoineen, tervoineen ja laivoineen alueen omaksi matkailuvaltiksi. Kokkola voisi perustellusti julistautua myös kansallisen heräämisen, sääty-yhteiskunnan murentajien ja vaikkapa Rosvo-Roopen kaupungiksi, jossa saa ainakin kerran vuodessa olla ihan kankkosena, Kokkolan sankarina ja barkassin kaatajana.

Kaikki mukaan!

Jo nyt on näkyvissä, että Voitonjuhlissa on aineksia todelliseksi kansanjuhlaksi. Kesäkuun 4.-13. päivien aikana tarjolla on massiivinen teatterispektaakkeli alkuperäisellä taistelupaikalla, K.H Renlundin museon historian mittavin näyttely sekä lukuisia muita oheistapahtumia, joista kerrotaan keskiaukeaman tapahtumakalenterissa. Varaslähdön Voitonjuhliin otti maaliskuinen Kahakkaseminaari, jonka kansainvälinen ja arvovaltainen alustajajoukko keräsi Kokkola-salin ääriään myöten täyteen kiinnostuneita kuulijoita. Tilausta siis on. Tässähän täytyy olla mukana!

Kokkolan Donnerit

Kahakkaseminaarissa alustaneen professori Jörn Donnerin isoisän isä kauppaneuvos Anders Donner oli merkittävä kokkolalainen kauppaporvari ja laivanvarustaja. Hän kuului Kahakan eittämättömiin sankareihin. Jörn Donnerin mukaan Andersin aktivismin syynä oli lähinnä oman omaisuuden turvaaminen. Siinä sivussa säästyi tosin muukin kaupunki. Donnerien aika Kokkolassa loppui 1857 vain muutama vuosi Kahakan jälkeen, mutta he jättivät kokkolalaisten sydämiin lähtemättömän muiston. Suomen tieteen, taiteen ja politiikan kentässä Donnereilla on myös pysyvä sijansa.

Historia kirjoitettava uusiksi?

Pitääkö Suomen historiaa kirjoittaa uusiksi nyt, kun Renvall-instituutin tutkija, FT Pekka Kauppala on löytänyt uutta tietoa ja näkökulmaa Halkokarin kahakasta? Pääseekö kahakka vihdoin historian kirjoihin niin, ettei sen enää tarvitse elää pelkästään Kokkolassa ja muualla muutamien opettajapersoonien värikkäissä tarinoissa? Kiistämätön tosiasia on, että kokkolalaiset taistelivat pelastaakseen itsensä, kotinsa ja omaisuutensa. Mutta oliko kyseessä pelkästään pieni, paikallinen yhteenotto, joka joutaa unholaan? Kauppala todistaa kahakalla olleen myös kansallista merkitystä: ennen sitä Suomi oli ajautunut Venäjän tasapäistävän, yhdistävän ja yhtenäistävän keskusbyrokratian toimintakohteeksi. Sen jälkeen tulivat uudistukset: saatiin tulliasetus, valtiopäivät kutsuttiin koolle ja suomen kielen asema toisena kielenä virallistettiin. Tuonaikaisten lehtikirjoitusten perusteella Halkokari oli Venäjän merisodankäynnille vuoden 1854 päätapahtuma. Se oli sotateknologialtaan takapajuisen Venäjän ainut voitto ylivertaisesta vihollisestaan Englannista. Media välitti venäläisille kuvan talonpoikaisesta kansasta, joka nousi rohkeasti asearsenaaliltaan ylivoimaista vastustajaa vastaan. - Lopultakin löytyi Venäjän tiedotusvälineille jotain riemuittavaa, sanoo Kauppala. Samalla Venäjän johto vakuuttui suomalaisten uskollisuudesta tsaaria kohtaan. Halkokari toteutti venäläistä unelmaa. - Meillä on täydet syyt katsoa, että Krimin sodassa syntynyt suuri venäläinen luottamus Suomen kansan ja sen eliittien ehdottomaan luotettavuuteen Venäjän tsaaria ja sen sotilaallisia etuja kohtaan oli välttämätön edellytys kurssin muutokselle. Kaiken lisäksi kokkolalaiset voittivat englantilaiset uudestaan, joten sattumasta tai onnenkantamoisesta ei voinut olla kyse.

Kirotun matalat vedet!

Lontoolaisen King´s Collegen professorin Andrew Lambertin mukaan kokkolalaisten on kiittäminen matalikkoa. Sen ansiosta englantilaiset eivät päässeet laivoillaan satamaan toteuttamaan aikeitaan eli tuhoamaan laivanrakennusta ja tervavarastot. Lambert kumoaa myös sen kokkolalaisten taajaan viljelemän käsityksen, että vitriinissä Englanninpuistossa oleva barkassi olisi ainut englantilaisilta koskaan kaapattu alus. - Voin vakuuttaa, että laivojamme on kaapattu ja hylkyjä löytyy eri meristä ympäri maailman, Lambert totesi Kokkolan-vierailullaan.

(Faktalaatikko)
Kahakka joka voitettiin

Kesäkuun 7. päivänä vuonna 1854 ns. Krimin sodan laineet iskivät Kokkolan rantamille. Suomi oli osa Venäjää ja Venäjä puolestaan oli sodassa Ranskaa ja Englantia vastaan. Englantilaisen laivaston hävitysretki oli tehnyt tuhojaan Raahessa ja Oulussa. Sama kohtalo odotti myös Kokkolaa. Mutta Kokkolassa kävi toisin. Yhdessä venäläisen joukko-osaston kanssa kaupunkilaiset pistivätkin engelsmanneille ns. luun kurkkuun, yllättivät vihollisen pahanpäiväisesti ja ajoivat sen takaisin merelle. Kokkola säästyi tuholta. Venäjän tsaari palkitsi kahakan johtohenkilöt muotokuvin ja lahjoin. Kokkolalaiset juhlivat erikoista voittoaan raatihuoneella ja torilla tanssien ja laulaen hengissä säilyneet sotavangit kunniavierainaan. Kahakan muistona kaupungista löytyy mm. Englanninpuisto, jossa sijaitsee kuuluisa barkassi, englantilaisilta vallattu maihinnousualus, sekä Marian hautausmaalla sijaitsevat englantilaisten kaatuneiden haudat.

Museon ovet auki

K.H. Renlundin museon kautta aikojen suurin satsaus avaa kahakka-matkaajalle pätevän näkökulman 1850-luvun maailmaan, Krimin sotaan, Suomeen ja Kokkolaan. Näyttelyvieras opastetaan aiheeseen kädestä pitäen ja kaikkia aisteja hyödyntämällä. Näyttelyhallin kierroksella saa hyvän kuvan siitä, millaisessa maailmassa kahakan aikaan elettiin, miten pukeuduttiin, millaisilla aseilla taisteltiin tai miten haavat hoidettiin a´la Florence Nigthtengale. Millainen kaupunki Kokkola silloin oli ja miten sota vaikutti sen myöhempiin vaiheisiin, selviää sekin. Nähtävillä on paljon uutta aineistoa ja esineistöä, pihalla komeilee optinen lennätin – aikansa mobiilia teknologiaa. Näyttelyssä on myös mahdollisuus tehdä reilun kymmenen minuutin mittainen aikamatka multimedian keinoin 150 vuoden takaiseen kahakkapäivään Halkokarin rantakallioille silminnäkijän, Carl-Johan Nyströmin mukana.

Paljon pelissä

Museotoimenjohtaja Kristina Ahmakselle ja koko museon henkilökunnalle näyttely on monella tavalla jännittävä näytön paikka. Näyttelyn kimpussa on häärinyt normaalimiehityksen lisäksi vuoden ajan kokopäivätoiminen tutkija ja suunnittelussa on mukana näyttelyarkkitehti. -Näyttelykokonaisuus on myös uuden toimintastrategiamme ensimmäinen suuri koitos ja koekenttä, Kristina Ahmas sanoo. -Tehtävämme on elävöittää ja tuotteistaa omaa paikallista historiaamme. Tuotamme ja jaamme tietoa, ylläpidämme ja kehittämme kokoelmiamme sekä tuotamme esimerkiksi nyt nähtävissä olevan kaltaisia museoelämyksiä. Se taas merkitsee, että pyrimme aktiivisesti löytämään mukaan uusia yhteistyökumppaneita, joiden ei välttämättä tarvitse olla museoalan ammattilaisia. Teemme yhteistyötä mm. Kokkolan Energian, koulujen ja mm. taiteilijoiden kanssa, joiden ylläpitämä taideleipomo kahviloineen tuo mukavan lisän näyttelyelämykseen. K.H. Renlundin museo on myös koko Voitonjuhlat hankkeen päätoimija, joten jännättävää riittää myös sen suhteen, miten muut Voitonjuhlien tapahtumat onnistuvat ja kokonaisuus lyö itsensä läpi.

Julkaistu Keskipohjanmaa –lehdessä 14.5. 2003
Et itkeä saa, ARGENTIINA

Kun Evita Perónia esittävä rocktähti Madonna laulaa Evita-elokuvassa unohtumattomalla tavalla ”Et itkeä saa, Argentiina”, se tuskin lohduttaa niitä miljoonia argentiinalaisia, jotka puolitoista vuotta sitten tapahtuneen talousromahduksen jälkeen putosivat maan historian pahimman talouskurimuksen aiheuttamaan kuiluun. Se ei lohduta vähäänkään niitä kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka edelleen odottavat tietoja vuonna 1982 päättyneen sotilasvallan terrorin uhreista. Eivätkä viime päivien uutiset juuri tuo oloon helpotusta. Poliittinen epävakaus, korruptio, laittomuudet ja nyt vielä tuhoisat tulvat uhreineen synkistävät argentiinalaisten syksyä. Optimistien mielestä valoa on kuitenkin näkyvissä.

Evitan muisto

Pyhimyksen asemaan nostetun Evita Perónin haudalla Recoletan hautausmaalla on aina tuoreita päivänkakkaroita, Evitan lempikukkia. Paikallisella skeittijengillä näkyy päällään t-paitoja, joihin on sulassa sovussa kuvattuna sekä Ernesto Guevara ja Evita Perón – maanosan kuuluisimmat vallankumoukselliset. Evitan sadunomainen tie tanssitytöstä Argentiinan kansan johtajaksi hakee vertaistaan. Oltiin Evitan ja hänen miehensä kenraali Juan Perónin hallinnosta mitä mieltä tahansa, tosiasia on kuitenkin se, että nimenomaan Evita jätti pysyvän jäljen Argentiinan poliittiseen historiaan ja syykin on selvä: Evita antoi työläisille ja maaseudun köyhille toivon lisäksi takaisin heidän itsekunnioituksensa. Oliko se vain illuusio vai todellisuutta, Evita otetaan edelleen vakavasti. Madonnan ja Antonio Banderasin tähdittämä Hollywood-elokuva sai aikanaan Buenos Airesissa jäätävän vastaanoton.

Matkalla demokratiaan

Pitkän sotilasvallan jälkeinen heiveröinen demokratia ottaa Argentiinassa vielä ensi askeliaan. Onnettomaan Malvinas-saarten sotaan lopulta päättynyt sotilaiden aika jätti maahan syvät arvet, epäluulon ja katkeruuden ilmapiirin. Vaikka aikaa on kulut vuosia, on tilinteko juntan murhatöistä vielä pahasti kesken. Nyt kuitenkin uskalletaan tehdä kysymyksiä ja vaatia niihin vastauksia ilman pelkoa, että salaisen poliisin tunnukseton Ford Falcon kyydittää kysyjän perimmäisten kysymysten äärelle. Joukkohautoja ja kidutuspaikkoja paljastuu edelleen eri puolilta Buenos Airesia. Nyt seurataan läheltä suomalaista merimieskirkkoa löytyneen kidutuskeskuksen kaivauksia. Tämä ”Voimailuklubiksi” naamioitu keskus museoidaan muistutukseksi Argentiinan historian synkimmistä luvuista.

Plaza de Mayon äidit

Buenos Airesin keskustassa Casa Rosadan, presidentinpalatsin edustalla kokoontuu joka torstai suuri joukko isoäitejä, äitejä, vaimoja ja tyttäriä peräämään tietoja 30.000:n kadonneen miehen, isän ja pojan kohtaloista. –Tämä mielenosoitus on yleisesti hyväksytty instituutio, se kuuluu buenos airesilaisten normaaliin viikko-ohjelmaan, sanoo BA:n yliopistossa opettava antropologi Marjatta Nieminen, joka itse muutti maahan vuonna 1973. –Muita mielenosoituksia näette tässä kaupungissa joka päivä. Argentiinalaiset ja erityisesti buenosairesilaiset ottavat kantaa, näyttävät mieltään ja ovat latinalaiseen tapaan poliittisesti aktiivisia, Marjatta jatkaa. Jokaista mielenosoitusta sen aiheesta riippumatta seuraa mellakkapoliisin hampaisiin asti aseistettu osasto, varmuuden vuoksi ja ilmiselvästi kokemuksen perusteella. Mellakoita sattuu harvoin ja ne kukistetaan kovalla kädellä. Ikävinä muistutuksina niistä ovat kaduille ja jalkakäytäville muuratut muistolaatat mielenosoittajista, jotka ovat saaneet surmansa mellakkapoliisin luodeista.

Presidenttien vaihtoviikot

Argentiina saa sunnuntaina 18. toukokuuta uuden presidentin. Nykyinen presidentti Eduardo Duhalde oli se, joka talousromahduksen jälkeisinä ”presidenttien vaihtoviikkoina” lopulta valittiin Kongressin toimesta virkaatekeväksi presidentiksi vaaleihin asti. Pahimmassa pyörityksessä maalla oli kahden viikon aikana neljä eri presidenttiä. Tuleva presidentti on joko oikeistoperonisti Carlos Menem tai vasemmistoperonisti Nestor Kirchner. Peronismin ihmeelliseen ideologiaan kuuluu, että siihen todella mahtuvat sekä amerikkalaismalliseen neoliberalismiin kovin mieltynyt Menem että vasemmistonationalisti Kirchner. Kyynikoiden mielestä kumpaakaan ei tulisi valita. Molemmilla kun on kaapissaan pitkä rivi luurankoja korruptio- ja lahjussyytöksistä aina mafiaepäilyihin saakka. Niin tai näin, presidentillä riittää töitä. Argentiinalla on valtavat velat. Pelkästään viime vuonna se jätti maksamatta 95 miljardin euron edestä velkojaan. Velanhoidon lisäksi töitä riittää 40 prosentin vauhtia laukkaavan inflaation patoamisessa, suurtyöttömyydessä sekä menneiden hallitusten ja sotilaiden vanhojen syntien selvittämisessä.

Kun kaikki romahti

Argentiinan talouden romahtaminen ja peson arvon sulaminen murto-osaan suhteessa dollariin vuodenvaihteessa 2001-2002 aiheutti taloudellisen katastrofin miljoonille argentiinalaisille. Romahdus kosketti kaikkia, mutta eniten se vaikutti köyhimpien asemaan ja toisaalta suureen keskiluokkaan. Palkat tippuivat kolmannekseen. Pudotus suhteellisen hyvin voivasta keskiluokasta köyhyysrajalle on ollut dramaattinen. Nyt arvioidaan, että Argentiinan 36 miljoonasta kansalaisesta 60 prosenttia luokitellaan köyhiksi. Maassa, jonka vuotuinen ruoantuotanto riittää 300 miljoonalle ihmiselle, nähdään nyt nälkää. Neljännes työvoimasta on ilman työtä.

Pääkaupunki Buenos Airesin kaduilla talouden kylmät lait näkyvät käytännössä. Satunnaiselle matkailijalle Argentiina on nyt suorastaan halpa maa asua, tehdä ostoksia, syödä ja liikkua. Vastaavasti argentiinalaisille jokapäiväisestä elämästä selviytyminen on valtava haaste. Ruoka on kallista, tuontitavarat erityisen kalliita. Vielä toiminnassa olevien pankkien julkisivut on peitetty suojalevyillä ja panssariaidoilla. Luvuton määrä aseistettuja vartioita ja poliiseja seuraa silmä kovana pankkien liikennettä, eikä ihan syyttä. Moni pankki sai tuta kansalaisten raivon, kun tilit yllättäen suljettiin ja säästöt sulivat olemattomiin. Vastaavasti dollarilainat kasvoivat pilviin. .

Elämä oman avun varassa

Buenos Aires on miljoonakaupungiksi harvinaisen rauhallinen ja leppoisa, hölmö turisti toki pääsee eroon rahoistaan ja kamerastaan siinä missä New Yorkissa tai Helsingissäkin. Väkivaltaisia, törkeitä ryöstöjä tai huumehörhöisiä puukkosankareita ei keskustan alueella näy, puhumattakaan meille tutuimmista kännikaloista tai mummonpotkijoista. Epätoivoiset asunnottomat ja työttömät yrittävät hankkia leipänsä kuka mitenkin. Entinen pankkivirkailija myy nyt paristoja ja värikyniä metrossa tai paahdettuja pähkinöitä kadunkulmassa. Oma erikoinen ryhmänsä ovat paperia, pahveja ja muoveja keräävät ”papelerot”, ihmiset, jotka usein perhekunnittain tutkivat ja seulovat kaiken kadulle kertyneen jätteen ja toimittavat käyttökelpoisen materiaalin kierrätykseen. Kun sosiaaliturva on olematon, köyhien, perheettömien, vanhusten ja vammaisten elämä on ainoastaan oman avun ja muiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Ja hyvää tahtoa riittää: kadulla lanttia kerjäävälle vanhukselle tai lapselle riittää ymmärtäjiä ja auttajia. Ylenkatseeseen ei kenelläkään ole varaa. Huomisesta kun ei koskaan tiedä.

Valoa näkyvissä?

Talouden matokuurista, luonnonkatastrofeista ja poliittisista myllerryksistä huolimatta moni uskoo Argentiinan talouden lähteneen hitaaseen nousuun. Talousromahdusta seurannut yritysten vararikkoaalto on laantunut ja moni suljettuna ollut tehdas käynnistelee taas toimintaansa. Paljon riippuu siitä, miten uskottavan talousohjelman uusi presidentti saa aikaan ja miten siihen argentiinalaisten lisäsi suhtautuvat sen tärkeimmät kauppakumppanit ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF, jolle Argentiina on velkaa 14 miljoonaa euroa. Kaikesta huolimatta Argentiina on edelleen rikas maa, jolla on potentiaalia ja luonnonrikkaudet tunnetusti vetävät puoleensa myös monenlaisia ystäviä.

Lihaa!

Argentiina on maatalousmaa, joka maailmansodan jälkeen ruokki vehnällään muiden muassa Suomea. Silmänkantamattomien vilja-, soija- ja maissipeltojen lisäksi Pampalla laiduntaa valtaisa määrä nautoja. kaikki puheet argentiinalaisen pihvin maukkaudesta pitävät täysin paikkaansa, ne eivät kuitenkaan tee oikeutta sille kulinaariselle elämykselle, minkä oikean Llomon tai Chorizon nauttiminen buenos airesilaisessa kuppilassa syöjälleen tuottaa. Tietenkin argentiinalaiset itsekin syövät lihaa, liikaakin ja liian yksipuolisesti. Liha-ateria kun maksaa vähemmän kuin vihannekset. Varsinkin alempien sosiaaliluokkien terveysongelmat johtuvat usein lihasta. Argentiinalainen pihviliha itsessään on kyllä puhdasta ja terveellistä. Geenimanipuloitua tai hullun lehmän taudin riivaamaa lihaa ei maasta löydy. Malvinasin sota oli tässä mielessä suuri onni Argentiinalle. Kun suhteet Englantiin käytännössä katkesivat, katkesi myös karjanjalostusyhteistyö ja mm. lehmien sikiökauppa – juuri sopivasti ennen Englannin karjaepidemioita. Argentiinalaiset karjaparonit kiittelevät tässä hyvää tuuriaan ja pitävät nyt entistäkin tiukemmin kiinni omasta karjankasvatuksen etiikastaan ja lihakarjansa ja sen syömän luonnonrehun puhtaudesta.

Julkaistu Keskipohjanmaa -lehdessä 28.5.2003
EL TANGO

Tangoa ei Buenos Airesissa voi ohittaa noin vain. Se tulee liki, väkisinkin, halusipa sitä tai ei. Se on kaikkialla läsnä oleva oma todellisuutensa, jonka lonkerot näyttävät ulottuvan kaikkialle. Tango ei ole vain musiikkia, tanssia, erotiikkaa ja tulisia tunteita, pasión. Se on valjastettu aikojen saatossa palvelemaan milloin minkin hallituksen tai juntan intressejä tai kuten nyt, toiminaan osana kunnallista sosiaalityötä.

Tangolla syrjäytymistä vastaan

Paikallisbussi numero 78 keinuttelee Buenos Airesin myöhäisillassa läpi uneliaiden asuinalueiden. Välillä bussin täyttää iltavuorossa koulua käyvien lasten hälinä. Enimmäkseen bussissa nuokkuu työstä palaavia kaupunkilaisia ruokakasseineen. Kello on pian kymmenen illalla. Puolen tunnin rynkytyksen jälkeen jäämme pois hiljaisella sivukadulla ja suunnistamme paikallisen kaupunginosayhdistyksen toimitaloon tangotunnille. Parikymmentä keski-ikäistä tanssikoululaista kuuntelee ja katselee tarkasti tanssinopettaja Antonio Falcáon rauhallista selostusta ja askelkuvioita. Tangosta on moneen lähtöön. Täällä sitä opitaan tanssimaan ja samalla sillä torjutaan syrjäytymistä, sen avulla luodaan uudenlaista yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia verkostoja kaupunginosan sisällä. Vaikka ryhmä onkin tanssinut yhdessä jo pitkään, uudet jäsenet ovat aina tervetulleita. Muukalaisia ei ylenkatsota, päinvastoin, noviiseja rohkaistaan ja haetaan mukaan tangon askeliin. Luulisi, että kaikki buenosairesilaiset, porteñot, osaavat tanssia tangoa miten päin vain, mutta asia ei ole niin. –Koko 70-luvun ja 80-luvun alkuun asti silloin aktiivi-ikäisten pari-kolmekymppisten sukupolvi eräällä tavalla ”menetettiin” kun tango oli valjastettu niin voimakkaasti sotilaiden yltiönationalistisiin tarpeisiin, valistaa neljännesvuosisadan Buenos Airesissa asunut suomalainen Pertti Mustonen, armoitettu tangon tietäjä ja taitaja, laulaja ja tanssija. –Siksi tangoa karsastettiin. 70-luvulla huomattavasti suositumpaa olikin argentiinalainen folk, sisämaan kansanmusiikki, varsinkin Atahualpa Yupanqui, joka toimi aidosti vastavoimana ja edistyksellisen kansanosan tulkkina juntan omimalle tangoaatteelle. Tietenkään hän ei saanut esiintyä julkisesti. Pääsin kuitenkin hänen puolisalaa pidettyyn konserttiinsa eräässä Corrientésin elokuvateatterissa. Atahualpa pääsi pannasta vasta kun juntta kaatui. Tästä syystä siis suuri ikäryhmä ei opetellut tangoa aikanaan ja nyt kun mitään tendenssejä ei enää ole, sitä voi oppia vaikkapa näin, yhteisöprojektin muodossa. Tangossa on, totta kai, monenlaisia koulu- ja kuppikuntia ja profeettoja moneen lähtöön. Parasta kuitenkin on se, että nyt ovat nuoret ryhtyneet täysin ennakkoluulottomasti harjoittelemaan ja tanssimaan kaikenlaisia tangotyylejä. Se lienee paras merkki siitä, että tango on elinvoimainen tulevaisuudessakin, Pertti Mustonen sanoo. Kahden tunnin tanssisessio toimitalolla päättyy yhteiseen keskusteluun. Ryhmä istuu rinkiin ja kertoo omista tuntemuksistaan ja kehittymisestään. Argentiinalaiset ja erityisesti porteñot, ovat kuuluisia siitä, että asiasta kuin asiasta syntyy hetkessä megalomaaniset mittasuhteet saava, joskus tulinenkin väittely, vaikka keskellä katua. Buenos Airesissa on kuulemma psykologin vastaanotto jokaisessa korttelissa. Porteñojen väitetään käyvän – heti amerikkalaisten jälkeen – eniten psykoanalyysissä koko maailmassa.

Metroasema Carlos Cardel

Avenida Corrientésia, Buenos Airesin Broadwayksikin kutsuttua katua kulkiessa voi vain hämmästellä erilaisten teattereiden, konserttitalojen ja kulttuurikeskusten, kirja- ja levykauppojen määrää. Niitä täytyy olla satoja. Katukin on pitkä. Metroasema Carlos Cardelilta on kadun alkupäähän viisi kilometriä eikä katu liene siinä edes puolessa välissä. Teattereiden ohjelmistoissa vilahtelee tuttuja nimiä Dario Fon Avoimesta liitosta Tsehovin Kirsikkapuistoon. Tangon ympärille rakennettuja, upeasti toteutettuja tanssi- ja laulushowta on niitäkin kymmeniä. Lisäksi tulevat yksittäiset tangoravintoloiden showt, konsertit ja tietenkin läpi yön kestävät tanssit. Kansalliseksi ikoniksi Evita Perónin rinnalle on kohonnut traagisesti lento-onnettomuudessa kuollut laulaja Carlos Cardel, argentiinalaisen tangon leveästi hymyilevä samettikurkku. Hänen mukaansa on nimetty katu ja metroasema ja tehty komea patsas. Ja musiikki soi kaikkialla. Ei kuitenkaan sovi unohtaa kaikkia niitä muita, upeita tangon taitajia, entisiä ja nykyisiä, jotka ovat ylläpitäneet ja uudistaneet argentiinalaisesta tangosta Buenos Airesiin oleellisesti kuuluvan ja kaiken aikaa vahvistuvan elävän organismin. 1900-luvun alun satamakortteleiden ilotalojen rivoista tanssikuvioista on edetty todella pitkälle. Tosin nykyisin tanssittavassa tango cruzadossa ns, salonkitanssissakin on vielä viitteitä tanssin alkuperäiseen tarkoitukseen. Kun tarkkaan katsoo, huomaa, että mies yrittää koko ajan työntää jalkaansa naisen jalkojen väliin ja nainen tekee ristiaskelkuvioillaan parhaansa estääkseen sen.

La Morocha sen teki

Tango vietiin Eurooppaan vuonna 1905 argentiinalaisen koululaiva Sarmienton kyydissä. Mukana oli 5.000 kpl:een painos La Morocha –tangoa. Sitä jaettiin joka satamaan ja niin se joutui myöskin Pariisiin. Siitä tuli muotitanssi saman tien. Siihen aikaan Pariisissa liehui suuri joukko Argentiinan ja Uruguayn ”aristokratiaa”, joka varmaankin patrioottisista syistä innostui kovin kotiseutujen tuontitanssiin sen kyseenalaisesta ilotalomaineesta huolimatta. Kun sitten ensimmäinen maailmansota ajoi nämä ihmiset takaisin kotimaahan, he toivat tangon ikään kuin ”salonkikelpoiseksi” hyväksyttynä mukanaan takaisin Argentiinaan. -Sodan päätyttyä, hullulla 20-luvulla tangosta tuli todellinen hitti Euroopassa ja se kausi päättyi vasta toiseen maailmansotaan. Päättyminen oli aika totaalista. Tango ei jäänyt kunnolla henkiin Euroopan raunioilla kuin Suomessa. Hollannista, Itävallasta ja Saksastakin se kuihtui pois lähes kokonaan, Pertti Mustonen kertoo. -Argentiinassa puolestaan 40-luku oli vaurastumisen ja rauhan aikaa, jolloin tango todella löi itsensä läpi kaikkiin kansanosiin. Suuria orkestereita perustettiin ja uutta musiikkia tehtiin liukuhihnalta. Kuuluisimpien tanssiravintoloiden, kuten Cafe Idealin ovilla oli satojen metrien jonot joka ilta. Suomeen ja Helsinkiin tango tuli Pariisista vuonna 1913. Vanhin suomalainen tiedossa oleva tango on 20-luvun lopulta nimeltään Tamara tanssii. Vanha on myös upea tango Pieni sydän. Sota-aika sitten kielsi tanssimisen mutta se toi mukanaan ns. kuuntelutangot, jonka osuvan nimen Maarit Niiniluoto on niille antanut. Kun tanssia ei voinut, tango tuli läheiseksi nimenomaan teksteillään. Suomalaisessa tangossa erotaan ja kaivataan aina mutta syy ei koskaan oikein tule selville. Argentiinalaisessa tangossa nainen lähtee, jättää miehen ja mies jää itkemään surkeuttaan. Ajatus on vähän hassu, koska argentiinalaisen tangon nainen oli yleensä ilotyttö tai kabareetanssija, jonka pitikin lähteä kun mieheltä loppuivat rahat, kuvailee Pertti Mustonen tekstisisältöjen eroja.

Tangomaaottelu?

Tango on niin arvokas suomalaisen kansallisen kulttuurin elävä tuote, että kyllä siitä olisi syytä Argentiinassakin tietää enemmän. Suomessa tango on kehittynyt ainutlaatuisella tavalla omanlaisekseen, urautumisen vaara tosin on olemassa. Argentiina on tangon suurvalta, jonka trendeistä, uusista tyyleistä ja uusista tekijöistä olisi hyvä saada oppia Suomeenkin. Muualla Euroopassahan tango on tuontitavaraa. -Entisessä Neuvostoliitossa tosin syntyi 70-luvulla opposition zamizdat-liikkeen piirissä eräänlaisia protestitangoja, joita on esittänyt mm. Vladimir Vysotski. Tosiasia on, että Tangolla on kaksi kotimaata, Argentiina ja Suomi ja voimme olla iloisia siitä, että sillä on myös kaksi ilmaisurikasta kieltä, suomi ja espanja, Pertti Mustonen päättää.

Julkaistu Blue Wings -lehdessä 8/2003
POHJALAINEN KAUPPAKANSA PÄRJÄÄ LAADULLA JA LUOVUUDELLA

Maailmanlaajuisen tervakaupan kulta-aikaan 1800-luvulla Kokkola oli tuhannen purjelaivan laivastollaan Pohjanlahden tärkeä kauppakaupunki, jonka menestyksestä saivat osansa myös lähialueet ja sen ihmiset. Vauraus perustui tietenkin tervaan, tuohon mustaan kultaan, sen valmistamiseen, kuljettamiseen ja kauppaan sekä laivanrakennukseen ja puutavaran vientiin. Vaikka tervasta ei enää vuolla Kokkolassa kultaa, sen perintöä osataan edelleen vaalia huolella.

Tervasta kemiaan

Ajatuksellisesti tervanpoltto ja kemianteollisuus ovat lähisukulaisia. Tällä hetkellä kemiaa soveltava teollisuus vastaa yli puolta Kokkolan seutukunnan tehdasteollisuuden tuotannon arvosta. Suurimmat kemiaa hyväksikäyttävät yritykset ovat alansa kansainvälistä huippua, joiden tuotantolaitokset edustavat parasta mahdollista tuotantoteknologiaa. Alueella on myös monipuolista kemiaa hyväksikäyttävää pk-teollisuutta muovi-, elintarvike-, nahka- ja venealoilla. Ehkäpä juuri laivanrakennuksen ja tervanpolton historiallisista syistä alueen pk-yritysten tuotteita leimaa poikkeuksellisen korkea jalostusaste; entisaikojen laivojen tekijöiden perillisille luovuus ja laatu ovat avaimia, jolla kilpaillaan ja joiden avulla maailmalla pärjätään.

Ole erilainen

Lohtajalainen Naviga MBS Oy ja kokkolalainen Ab Sarins Båtar Oy ovat yrityksinä veneenrakennuksen menestystarinoita, joissa perinteinen veneenrakennustaito on luovalla tavalla osattu yhdistää uusiin materiaaleihin ja teknologiaan. Samaa innovatiivisuutta löytyy kannuslaisen Kannustalot Oy:n puutalomallistosta. Se alkoi suunnitella ja valmistaa talojen sijasta koteja, sellaisia, joissa talon ostaja sai hyvin tehdyn talon lisäksi aimo annoksen pohjalaista puusepäntaitoa, rakennusperinnettä ja kodin henkeä kaupan päälle. Tai himankalainen Kensapuu Oy, jonka nerokas idea keittiön kaapistojen ovien vaihtamisesta tuottaa iloa kaikille keittiöremonttia suunnitteleville. Kälviäläinen Best-Hall Oy löysi markkinarakonsa valmistamalla joustavasti ja nopeasti rakennettavia, räätälöityjä PVC-halleja avaimet käteen periaatteella. Nyt yritys on alansa markkinajohtaja. Best Halleja on toimitettu maailmalle jo liki 3000 kpl. Esimerkkejä riittäisi useammankin jutun verran, onhan Kokkolan seutukunnassa lähes 7000 yritystä.

Yhteen hiileen

Kokkolan seutukunnan yrityksistä suurin osa on pieniä ja niiden omat voimavarat toiminnan kehittämiseen, vientioperaatioihin ja esimerkiksi markkinointiin ovat rajalliset. Purjelaivojen aikaan isännät pistivät rahansa yhteen ja lähtivät yhteisellä aluksella kaupantekoon maailmalle. Vuodesta 2002 alkaen Kokkolan seutukunnan yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä on parantanut seudun kuntien yhteinen kehitysyhtiö, KOSEK, jonka tehtävänä on edistää kuntien ja talouselämän keskinäistä yhteistoimintaa sekä valvoa seutukunnan etua ulkopuolisen rahoituksen ja resurssein hankinnassa. Yhteen hiileen puhaltamisen taito on oivallinen lisä seutukunnan yritysten laadun ja luovuuden rinnalle.

Kokkolan seutukunta lyhyesti:

Seutukuntaan kuuluvat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Himangan, Kälviän ja Lohtajan kunnat. Alueen keskus on Kokkola. Seutukunta kuuluu Keski-Pohjanmaan maakuntaan ja se sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Pohjanlahden rannalla. Pääkaupunkiin, Helsinkiin, on matkaa noin 450 km, jonne lentomatka Kruunupyystä kestää noin tunnin. Seutukunnan asukasluku on yli 52.000 asukasta, joista Kokkolassa asuu noin 35.000, joista äidinkieleltään ruotsinkielisiä on 18%.

Alueen kautta kulkee maan päärata pohjois-eteläsuunnassa ja kolme valtatietä risteytyy alueella. Kokkolan satama 13 m:n syväväylineen on Perämeren merkittävin satama. Kansainväliset kriteerit täyttävä lentokenttä sijaitsee noin 20 km:n päässä Kokkolan keskustasta.

Julkaistu Kauppalehdessä 9.9.2003
Tervakaupunki jalostaa historiastaan uusia menestystekijöitä:
KOKKOLA KIINNOSTAA KEMIAN OSAAJIA, UUSI SALI KOKOUSVIERAITA

Maailmanlaajuisen tervakaupan kulta-aikaan 1800-luvulla Kokkola oli tuhannen purjelaivan laivastollaan Pohjanlahden tärkeä kauppakaupunki. Vauraus perustui tietenkin tervaan, tuohon mustaan kultaan, sen valmistamiseen, kuljettamiseen ja kauppaan sekä laivanrakennukseen. Vaikka tervasta ei enää vuolla Kokkolassa kultaa, sen perintöä osataan edelleen vaalia huolella. Tervakaupunki jalostaa tervantuoksuisesta, merellisestä historiastaan uusia menestystekijöitä.

Tervasta kemiaan

-Ajatuksellisesti tervanpoltto ja kemianteollisuus ovat lähisukulaisia. Tällä hetkellä kemiaa soveltava teollisuus vastaa yli puolta Kokkolan tehdasteollisuuden tuotannon arvosta, sanoo Kokkolan kehitysjohtaja Jarmo Nissi. Ykspihlajan alueella sijaitsee Pohjoismaiden suurin epäorgaanisen kemian keskittymä, joka työllistää 1500 ihmistä. Kokkolassa on myös monipuolista, kemiaa hyväksikäyttävää pk-teollisuutta muovi-, elintarvike-, nahka- ja venealoilla. -Ehkäpä juuri laivanrakennuksen ja tervanpolton historiallisista syistä alueen pk-yritysten tuotteita leimaa poikkeuksellisen korkea jalostusaste. Entisaikojen laivojen tekijöiden perillisille luovuus ja laatu ovat avaimia, joilla kilpaillaan ja joiden avulla maailmalla pärjätään, Jarmo Nissi päättelee. Kemian lisäksi nostetta ja menestystä on vahvassa kasvussa olevalla veneenrakennusteollisuudella ja uusimpana tulokkaana laserteknologialla, jonka kehittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen on Kokkolan tulevaisuuden voimatekijöitä.

Merikaupungin imago kirkastuu

Vaikka Kokkola sijaitsee Pohjanlahden rannalla, meren likeisyys ei ole juuri näkynyt kaupunkikuvassa. Nyt tilanne on toisin. Vanha troolari Krunni kerää katseita torin reunalla, matkailutoimisto on muuttanut entiseen Kalahalliin ja Vanhankaupunginlahtea kunnostetaan monipuoliseksi virkistysalueeksi. Kaupungin matkailutoimi vahvistaa meri-imagoa omilla operaatioillaan. Laivamatkat Tankarin majakka- ja kalastajasaareen omalla Jenny-laivalla ovat olleet menestys. Uuden, ydinkeskustassa sijaitsevan Kokkola-salin nimistö kertaa merellistä historiaa. –Sali avaa aivan uudenlaiset näköalat Kokkolalle kongressi- ja kokouskaupunkina. Sali täyttää kovat vaatimukset, oheispalvelut ja hotellit ovat aivan vieressä. Palvelu on aina vähintään kaksikielistä, omaleimaista ja laadukasta. Olemme saaneet tästä paketista erittäin hyvän palautteen, kehitysjohtaja Jarmo Nissi sanoo. Merikokkolaa ei voi mainita ilman sen kuuluisinta nähtävyyttä, Englanninpuistossa sijaitsevaa barkassia, tykkivenettä. Englantilaisilta vallattu barkassi on Krimin sodan ainoa konkreettinen merisotasaalis joka jäi kokkolalaisten käsiin ns. Halkokarin kahakassa, jossa englantilainen laivasto joutui ahdinkoon kokkolalaisten pistäessä hanttiin vihollisen tuhopolttajille. Ensi kesäkuun seitsemäntenä päivänä Kahakasta tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sen kunniaksi Kokkolassa järjestetään suuret Voitonjuhlat asiaankuuluvine näytelmineen, näyttelyineen ja tanssiaisineen. -Voitonjuhlista kaavaillaan Kokkolan ja ranikkoalueen yhteistä kesäkauden avausjuhlaa – kesä- ja huvilakauden päättävä veden, tulen ja valon juhla Venetsialaiset Kokkolassa jo onkin, Jarmo Nissi sanoo.

Laivat lastaavat pian ”palmun alla”

Kokkolan satama 13 m:n syväväylineen on Perämeren merkittävin ja samalla pohjoisin syväsatama. Nyt se on sanomassa perusteelliset hyvästit räntäsateille ja viuhuvalle tuulelle. Sataman uusin satsaus on jokasään terminaali, lyhyesti AWT, joka parantaa Kokkolan sataman kilpailuasemaa entisestään. Idea on yksinkertainen: laiva ajetaan sisään suureen halliin, jossa purku- ja lastaustyöt voidaan tehdä aina optimaalisissa olosuhteissa. -Jokainen ymmärtää, mitä se merkitsee työn laadulle, turvallisuudelle, lastille, nopeudelle ja kustannuksille. Jarmo Nissi sanoo. AWT:n ansiosta laivalasti siirtyy aina ”kuivin jaloin” joko suoraan kokkolalaisen teollisuuden käyttöön tai transito-liikenteenä muualle Suomeen tai venäjälle – ja tietenkin sama toisin päin. Valtakunnan päärautatie pohjois-eteläsuunnassa kun kulkee Kokkolan kautta, samoin kolme valtatietä. Kruunupyyn kansainväliset mitat täyttävälle kentälle on matkaa 20 kilometriä.

Yhteen hiileen

Purjelaivojen aikaan isännät pistivät rahansa yhteen ja lähtivät yhteisellä aluksella kaupantekoon maailmalle. Vuodesta 2002 alkaen Kokkolan ja sen seutukunnan yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä on parantanut seudun kuntien yhteinen kehitysyhtiö, KOSEK, jonka tehtävänä on edistää kuntien ja talouselämän keskinäistä yhteistoimintaa sekä valvoa seutukunnan etua ulkopuolisen rahoituksen ja resurssein hankinnassa. Yhteen hiileen puhaltamisen taito on oivallinen lisä laadun ja luovuuden rinnalle.

Julkaistu kokkola.fi –lehdessä 1/2002
KANSANMUSIIKKIA, RAKKAUDELLA

Kolme kivaa kansanmuusikkoa asettuu kuvaajan pyynnöstä kummalliseen asentoon Kokkolan konservatorion ylimmän kerroksen uutuuttaan ja valkoisuuttaan hehkuvassa konserttisalissa. Asento on vähän hankala mutta niin vain Hanna Kritzin sylistä rävähtää vähärivinen soimaan ja saman tien siinä ovat mukana niin Tiina Panula viuluineen kuin Mikko Nuopponen maniskoineen. Kaikki kolme opiskelevat Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Keski-Pohjanmaan Konservatorion siipien suojissa toimivassa musiikin yksikössä tähtäimessä musiikkipedagogin (AMK) tutkinto. Eteläpohjalainen Tiina on vakaasti sitä mieltä, että Kokkolaa parempaa paikkaa opiskellulleen ei voi kuvitellakaan. –Me olemme täällä kansanmusiikin juurilla, sen sydämessä. Kaustisen ja Haapaveden vaikutusta ei voi vähätellä - eikä kansanmusiikkiyhtye Tallarin, eikä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterinkaan. Saamme opetusta alan parhailta opettajilta ja auktoriteeteiltä – myös kansantanssin puolella. Tällaista pedagogista pätevyyttä alallemme ei saa mistään muualta Suomesta, täräyttää Tiina teesinsä pöytään. Mikko on tullut Kokkolaan Savonlinnasta ja allekirjoittaa Tiinan puheet: -Opetuksen laatu on todella hyvä. Täällä on mahdollista räätälöidä opetus hyvinkin henkilökohtaisesti. Sitä tukee myös kiinteä yhteistyö Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kanssa. Vierailevia luennoitsijoita käy säännöllisesti.

Tehdään yhdessä

Kansanmusiikkipedagogin ja musiikin perustutkinnon parissa opiskelee Kokkolassa tällä hetkellä kolmisenkymmentä opiskelijaa. Suurimmalla osalla takana on jo alan opintoja mm. Kaustisella toimivasta Ala-Könni-opistosta. Pedagogit opiskelevat 180 opintoviikkoa – käytännössä siis saman ajan kuin Sibelius-akatemian maisteritkin. Ja töitäkin näyttää olevan tarjolla. Pälkäneläinen Hanna Kritz uskoo työllistyvänsä aikoinaan omalle alalleen: -Kansanmusiikin monipuolisille osaajille, pedagogeille on tilausta. Sen on jo huomannut työmarkkinoilla. Kansanmusiikki ja -tanssi kasvattavat suosiotaan ja se taas luo paineita käyttää ammattilaisia, Hanna sanoo.

Kolmen kivan kansanmuusikon mielestä opiskelumotivaatiosta vähintäänkin puolet tulee muun porukan vaikutuksesta: -Täällä on uskomattoman hyvä meininki ja loistava yhteishenki. Koko porukka käytännössä asuu Konsiksella. Työtä tehdään paljon mutta paljon se antaakin, Hanna päättää.

Julkaistu kokkola.fi –lehdessä 1/2002
KUVANVEISTÄJÄN PALUU

Kuvataiteilija, käsityöläinen, kuvanveistäjä, puuseppä, muotoilija, näkijä – tietääkö joku lisää ja parempia sanoja, joilla kuvata Jaakko Pernua veistotaiteilijana? Yhtä vaikeaa, kun on lokeroida Pernun töitä sopivien sanojen puutteessa vaikkapa veistotaiteeksi on kuvailla niiden katsojassa synnyttämää tunne-elämysten ja vapaan assosiaation huumaavaa kaaosta. Alkuhumauksen mentyä Pernun taidetta katsellessa tulee hyvä olo. Siinä on jotain samaa kuin avantouinnin jälkeen: mieli kirkastuu ja hymyilyttää väkisinkin. Positiivinen kokemus kerta kaikkiaan.

Päivänvarjo kaamoksen keskelle

Kälviäläissyntyinen, hetken Kokkolassa ja liki kymmenen vuotta Oulussa työskennellyt taiteilija on palannut isiensä maille ja asuu nyt Kokkolassa. Jänismaan työhuoneen lattialle on kerätty varhaisempia töitä lähetettäväksi taidenäyttelyyn, tällä kertaa Kemiin. Tilasta on juuri rekankyydissä viety Oulun kaupungin tilaama valtavan kokoinen pajuveistos Päivänvarjo. Jaakko Pernu teki sitä puoli vuotta, käsitteli, kanttasi, ruuvasi ja väänsi liki viisi kilometriä pajua halkaisijaltaan 7 metriseksi ja korkeudeltaan yli 6 metriseksi päivänvarjoksi. Se on jo paikallaan Lyötynpuistossa. Käykää katsomassa kun Oulussa käytte. Oulu on osannut aikaisemminkin käyttää taiteilijaa viisaasti hyväkseen. –Työskentelyolosuhteet ja tilat olivat suorastaan loistavat. Töitäni löytyy myös oululaisista kokoelmissa. Se on hyvin taideystävällinen kaupunki joka ymmärtää myös sen tekijöitä, Jaakko Pernu sanoo.

Pajuveistos?

-Selitys on aika yksinkertainen. Olin aikanaan opiskelemassa Rotterdamissa Hollannissa. Taideakatemia oli vähissä varoissa eikä tarvittaviin materiaaleihin ollut aina rahaa. Löysin kuitenkin koulun takapihalta läjän lehtipuurankoja, josta rupesin paremman puutteessa kehittelemään kaikenlaista. Myöhemmin sitten löysin pajun, joka on halpaa, sitä on aina saatavissa ja se jotenkin istuu tällaisen maalaispojan käteen. Ei muuta kuin vesuri kouraan ja mehtään. Siellä sitä on. Loputtomasti. Jaakko Pernun ympäristö- ja maataideprojektit on huomattu ja noteerattu. Myös ”perinteisemmät” veistokset, mittakaavaltaan kohtuullisen kokoiset ovat löytäneet tiensä taidemuseoiden, yritysten ja yksityisten keräilijöiden kokoelmiin. Erikoista näkyvyyttä Jaakko Pernu sai Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana, jolloin huippukokousten dekoraatioina Finlandia-talolla nähtiin Pernun taidetta.

Perintö

Pernujen suvussa on kätten taitoja monessa polvessa. Isä on kylänkuulu venepuuseppä. Isoisä oli taitava piirtäjä ja nikkari hänkin. Isoisän isä rakensi Kälviän hautausmaalle kappelin, joka on siellä vieläkin ja sukutalon, joka on Kokkolasta tullessa vasemmalla, heti Potanmäen alla. Taitavia ovat käsistään myös Pernun talon naiset. –Kuvataiteita harrastin jo Kälviällä, johon on siunaantunut melko paljon alan tekijöitä. Lahden taideinstituutissa kuitenkin nousi seinä vastaan: en saanut pensseleillä oikein mitään aikaiseksi. Lopputyönäni minulla oli sekä maalauksia että loppumetreillä hätäpäissäni tekemäni veistossarja. Se ratkaisi uravalinnan. Veistos syntyi nopeasti ja helposti. Vaikka se oli alkeellinen juttu, minä löysin siinä jotain itsestäni. Ehkä siitä löytyi linkki käsillä tekemiseen, oman suvun miesten historiaan, isän veneentekoon. –Tuliko tarve näyttää, että osaan se minäkin siinä kuin isäkin, Jaakko Pernu hymähtää.

Jaakko Pernun veistoksia Kokkolassa: Mm. K.H. Renlundin museo, Vanhusten palvelutalo, Kokkolan Länsipuiston yläaste ja lukio

Julkaistu PORT OF KOKKOLA NEWS –lehdessä 1/2002
Satamajohtaja Eero Mäki:
Strategia ja sen toteutus -
KAKSI SATAMAA, MONTA VAIHTOEHTOA

-Kauppamerenkululla on Kokkolassa vuosisataiset perinteet. Sen menestyksen tärkein edellytys on ollut ja on hyvät satamat palveluineen. Kokkolan satamien toimintaan on vuodesta 1985 investoitu yli 300 miljoonaa markkaa (yli 50 milj. euroa). Kuljetusmäärien vakaa kasvu on antanut mahdollisuuden satamatoiminnan kehittämiseen valitun strategian mukaisesti, Eero Mäki sanoo. –Investoinnein on varmistettu, että toiminta pelaa ja on kannattavaa sekä asiakkaillemme että meille kaikissa olosuhteissa ja suhdanteissa. Palvelukonseptimme ottaa joustavasti huomioon hyvin monenlaiset kuljetus-, tavaran käsittely- ja varastointitarpeet. Kantasatama ja Syväsatama kun sijaitsevat aivan vierekkäin. Synergiaedut ovat huomattavat.

Kauttakulkuliikenteen solmukohta

Kartalta katsoen Kokkola sijaitsee keskellä Suomea. Rautateiden valtasuoni, ns, Pohjanmaan rata kulkee Kokkolan kautta. –Sataman tavoitettavuus on erinomainen kaikista ilmansuunnista. Voimme palvella hyvin Pohjois-, Keski- ja Itä- Suomen teollisuutta sekä tietenkin Venäjän kauttakulkuliikennettä, Eero Mäki sanoo. –Liikennemäärien odotetaan kasvavan erittäin voimakkaasti uuden Kotshkoma-Lietmajärviradan myötä. Se tuo Kokkolan sataman kilpailukykyiseksi linkiksi myös Luoteis-Venäjän teollisuudelle.

Bulkkia, parruja, elektroniikkaa

-Kokkolan Syväsatama on yksi kolmesta yleisestä syväsatamasta Suomessa. 13 metrin väylä ja 800-metrin mittainen laituri antavat kuvan Syväsataman mittasuhteista. -Kiinteä ja pitkäaikainen yhteistyö alueemme suurteollisuuden sekä satamaoperaattorin kanssa on ollut sataman kehittämisen avain. Olemme voineet yhdessä suunnitella ja rakentaa laivojen purkamiseen, lastaamiseen, tavaran liikutteluun ja varastointiin systeemejä, joiden toimivuus ja tehokkuus ovat huippuluokkaa. - Syväsatama soveltuu erinomaisesti ns. kuivan irtotavaran, bulkin käsittelyyn mutta toki moneen muuhunkin tarkoitukseen. Kantasatama on perinteisesti ollut kappaletavaran ja sahatavaran satamapaikka. Toisaalta mitään rajoituksia ei ole. Palvelu mitoitetaan ja laituri osoitetaan aina asiakkaan, laivan ja lastin vaatimusten mukaisesti, Eero Mäki päättää.

Kustannustehokkuus tuo kilpailukykyä meille ja asiakkaallemme

-Toiminnan tehokkuus ja palvelun joustavuus ovat keskeisiä kilpailutekijöitämme, sanoo talous- ja markkinointipäällikkö Torbjörn Witting. –Aika maksaa. Laivan seisottaminen on erittäin kallista. Tavaran pitää liikkua paitsi nopeasti myös kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina. Sen pitää olla myös varastoitavissa tai siirrettävissä asianmukaisesti ja turvallisesti. Vaikka olemme vain yksi lenkki tavaran kuljetusketjussa, yritämme nähdä toimintamme asiakaslähtöisesti niin, että oma kustannustehokas toimintamme näkyy myös asiakkaan parempana kilpailukykynä ja menestyksenä. Kun me siinä onnistumme, asiakkuus pysyy ja yhteistyö voi kehittyä ja kasvaa.

Satama on oma maailmansa

Satamalla on monta roolia. Laivojen lastaus ja purkaminen on niistä tutuinta toimintaa. Satama-alueen kentillä ja varastoissa tapahtuu paljon muutakin. –Annamme tilat ja puitteet hyvin monenlaiselle toiminnalle, Torbjörn Witting sanoo. -Käytännön työn kannalta tärkein yhteistyökumppanimme on satamaoperaattori Oy M. Rauanheimo Ab, jonka ammattilaiset pyörittävät laivojen lastaus- ja purkutöitä. Satama-alueella toimivat lisäksi Tulli ja Merenkulkulaitos ja mm. Merimieskirkko. Liikelaitoksena toimiva Kokkolan satamalaitos omistaa ja hallinnoi koko satama-aluetta; satama-altaita, nostureita, kuljettimia, laitureita, varastoja ja kenttiä. Satamalaitoksen puolestaan omistaa Kokkolan kaupunki, siis kaupunkilaiset. Vakaan kehittämisen kannalta ratkaisu on erinomainen, Torbjörn Witting lisää.

Varasto, joka osaa sopeutua

Maailma muuttuu ja tavara sen mukana. Esimerkiksi elektroniikan varastointi edellyttää kuivaa, lämmintä ja turvallista tilaa. Toisaalta taas kemiallisten aineiden varastointi vaatii erikoisolosuhteita. Kokkolan uusin monitoimivarasto vastaa muuttuviin vaatimuksiin ja Suomen vaativiin ilmasto-olosuhteisiin. Neljään osaan osastoituva, 7.000 m2 varasto on varustettu paineen kestävillä seinillä, erotuskaivoilla ja sen saa tarvittaessa lämpimäksi. –Panimme tämän suunnitteluun kaiken kokemuksen ja osaamisen mitä satamasta löytyy, Torbjörn Witting myhäilee tyytyväisenä.

Julkaistu kokkola.fi lehdessä 3/2001
Margita Lukkarinen on
NAISEMME BRYSSELISSÄ

Yö laskeutuu Helsingin ylle samaan aikaan Brysselin koneen kanssa. Aaamulla Kokkolasta Helsingin kautta Brysseliin töihin lentänyt Margita Lukkarinen on palaamassa kotiin. Viimeinen vuoro Kokkolaan on perillä puolen yön jälkeen. Kruunupyyssä Margita pakkaa autoon laukkuja ja nyssäköitä: 22 kiloa eri EU-maista tulleita hakemusasiakirjoja arvioitavaksi EU:n pohjattomaan toiveiden tynnyriin. Margita Lukkarinen Kaarlelan Kirkonmäeltä on yksi tynnyrin vartijoista ja hankkeiden avainarvioija.

Etätyötä Brysseliin

-Parhaimmillaan tämä on etätyötä parhaimmillaan!, nauraa Coop Consult Oy:n Margita Lukkarinen, joka työkseen arvioi Euroopan Unionin Työllisyyden ja tasa-arvon pääosasto 5:lle kohdistettuja Euroopan työllisyysstrategian pilottihankkeita. –Työpöydälläni odottaa vino pino hakemusasiakirjoja, joista 14 hakemukselle olen ns. ensisijainen arvioitsija. Systeemi on rakennettu sillä tavalla tasapuoliseksi, että hakemukset arvioidaan aina kahden arvioijan toimesta. Ensisijainen tutkii hakemuksen jokaista lippua ja lappua myöten, tarkastaa ohjekirjan ja tsekkauslistan avulla, että hakemus sisältää kaikki komission edellyttämät asiakohdat ja lomakkeet. Toissijainen arvioija perehtyy hankkeeseen pintapuolisemmin, yleisellä tasolla ja ikään kuin kommentoi ensisijaisen arvioijan tekemä työtä. Tämän jälkeen hakemus tuodaan vielä yhteiseen arviointiryhmään ja sen toimesta sitten mahdollisesti suositellaan rahoitettavaksi. Prosessi on lopulta aika yksinkertainen ja työ varsin arkista ja raadollista puurtamista - ja tarkkaa. Moni hyväkin hanke on saattanut pudota pois jonkin muotovirheen tai puuttuvan blanketin takia. Siihen on nyt kuitenkin tullut vähän joustoa. Esimerkiksi minä voin nyt suositella hyväksi kokemaani hanketta eteenpäin, vaikka jokin paperi hakemuksesta puuttuisikin kunhan asia jatkokäsittelyssä on pantu kuntoon. Oleellistahan on edistää hyviä hankkeita.

Missä Suomi? Missä Keski-Pohjanmaa?

-Nyt käsiteltävänämme on kaikkiaan 133 hakemusta joista vain yksi tuli Suomesta, Margita päivittelee. -Se on säälittävän vähän. Oikein harmittaa, sillä tiedän, että täällä kyllä osattaisiin tehdä hyviä hankkeita ja kirjoittaa hakemuksia, joilla on hyvät mahdollisuudet mennä myös läpi. Jostakin minulle käsittämättömästä syystä täällä ei vieläkään ole oivallettu, että tässä on oikeasti toimittava ihan itse, oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Suomineito nukkuu edelleenkin Ruususen untaan kun muut maat menevät kaukana edellä. Esimerkkejä passiivisuudestamme on vaikka kuinka paljon. Tuntuu, että nämä EU:n suorat rahoituskanavat eivät lainkaan kiinnosta sen kummemmin kuntia kuin viranomaisiakaan. Rahaa on kuitenkin jaossa satoja miljoonia. Liittojen kautta tuleva rakennerahastojen raha tunnetaan joten kuten. Kuitenkin juuri näiden suorien rahotuskanavien kautta rahaa olisi saatavissa virtaviivaisemmin ja nopeamminkin suoraan paikallisiin hankkeisiin.

Kokkolan työttömät

-Otetaan esimerkiksi vaikeasta työttömyystilanteesta kärsivä Kokkola, jolle on ominaista suuri työttömien naisten ja pitkäaikaistyöttömien määrä. Näiden erityisryhmien uudentyyppinen työllistäminen, kuntouttaminen ja jalkauttaminen takaisin työelämän syrjään kiinni on mahdollista EU:n suorien rahoituskanavien avulla. Tämä rahoitusosuus voi olla jopa 75% hankkeen kustannuksista. Mutta missä ovat hankkeet ja hakemukset? Minusta tuntuu, että kysymys on kommunikaation puutteesta, kyvystä kuulla ja ymmärtää, mitä ihmiset oikeasti haluaisivat tehdä ja miten toimia omaksi edukseen. Täällä eri tahot ja toimijat kovin helposti puhuvat toistensa ohi.

Coop tiedottaa

Margitan yrityksen toimintaan kuuluu myös tiedottaminen meneillään olevista EU-hankkeista, niihin pääsystä ja eri rahoituskanavista. –Me koostamme tiedon ja editoimme sen järkevään muotoon internetiin omalle kotisivullemme. Tämän palvelun avulla on mahdollista pysyä valikoidusti tiedon virrassa mukana ja yrittää ottaa sieltä sopivia paloja täällä hyödynnettäväksi. Se on erinomainen työkalu niille hankkeistajille, kuntien viranhaltijoille ja muille toimijoille, jotka ovat oivaltaneet ettei EU:ssa pärjää ilman omaa aktiivisuutta. Yksikin palvelun kautta löydetty mahdollisuus tulouttaa EU-rahaa omiin hankkeisiimme maksaa palvelun vuosimaksun moninkertaisesti takaisin.

Julkaistu kokkola.fi 4/2001

Venevalmistajien seitsemäs perättäinen kasvun vuosi:
KOKKA KOHISTEN JA PURJEET PAUKKUEN MAAILMAN MERILLE

Merenkululla ja laivanrakennuksella on Kokkolassa pitkät ja värikkäät perinteet. Kulta-aika sattui 1700-1800 luvuille, suurten purjelaivojen aikaan. Silloin Kokkola oli ajoittain Suomen tärkein merenkulkukaupunki. Omaisuuksia tehtiin paitsi tervakaupalla myös omintakeisesti ”konttikaupalla”, myymällä laivoja lasteineen päivineen pitkin Euroopan satamia. On laskettu, että Kokkolan perustamisesta aina 1900-luvun alkuun kaupungissa rakennettiin liki tuhat purjealusta. Eikä laivanrakentamisen ja veneen tekemisen osaaminen ole täältä mihinkään hävinnyt. Ei sinne päinkään. Uljaita vesivehkeitä tehdään edelleenkin ja ostajatkin löytyvät samasta suunnasta kuin parisataa vuotta sitten.

Suomalaisilla veneentekijöillä menee nyt hyvin. Kasvu on jatkunut jo seitsemättä vuotta. Alan liikevaihto oli viime vuonna 1,6 miljardia markkaa. Yli 70% tuotannosta menee vientiin. Alalla on nostetta nyt niin lujasti, että yrityksiin palkataan väkeä sitä mukaan kun sitä oppilaitoksista valmistuu. Pohjanlahden rannikko on perinteistä veneentekijöiden seutua ja aika moni väittää että peräti maailman parhaat paatit kannattaa hakea täältä – oli sitten kyseessä suuret komposiittirakenteiset purjealukset, työ- tai puuveneet. Niin. Voisi kuvitella, että muovi olisi tappanut puuveneiden tekijät sukupuuttoon. Luulo on väärä sillä Suomessa on liki 70 kokopäivätoimista puuveneiden tekijää ja 120 henkilölle niiden tekeminen on merkittävä sivuansio. Myös Kokkolassa tehdään monenlaisia huviveneitä, työveneitä, veneiden moottoreita ja varusteita. Lisäksi löytyy korjaustelakka ja useampiakin veneitä myyviä liikkeitä. Perinteistä laivanvarustustoimintaa ei Kokkolassa enää ole vaikka hyvä satama huolintaliikkeineen löytyykin.

Laiva maalla

Aloitamme veneilykierroksen yllättäen Kokkolan kauppatorilta, vieraskoreasti. Ensimmäinen kohteemme kun on ulkomailta tänne tuotu. Koska kaupungin läpi virtaava Sunti on tunnetusti kovin kuiva ja kapoinen, ent. kalastajatroolari Julianne Marie on nostettu maalle. Nykyisillä kalan hinnoilla se onkin viisas päätös. Kahvilatoiminta tuottaa varmasti paremmin. Tämä vuonna 1952 Tanskassa rakennettu Pohjanmeren tammitroolari päätyi ensin Kalajoelle ja lopulta kokkolalaiseen omistukseen. Viime kesänä se kastettiin uudelleen Suntin Krunniksi ja nostettiin kauppatorille palvelemaan maakrapuja. Ja kuten asiaan kuuluu, laivakahvilan ympärillä käytiin aluksi kovaa kuhinaa myötä ja vastaan. Nyt se seisoo siinä kuin kotonaan, kauppatorilla, maamerkkinä ja ihmisten ihasteltavana. Ensimmäinen todellinen avaus tuoda pala merta ja laivojen historiaa keskelle kaupunkia.

Laivat ovat puuta, hiiohei!

Lage Sundforsin veneveistämö löytyy läheltä kaupungin keskustaa, Savitieltä. Veistämöhallin suuret pariovet ovat merkillisen tutut. Varmasti jokainen muistaa, kun Lage työntää ovet auki aurinkoon Pauligin kuulussa tv:n kahvimainoksessa. Taustalla häämöttää aivan uskomattoman kauniin purjealuksen keula. Siinä korostuu laatu ja perinne. Lagen laivat ovat niitä herkkuja parhaimmillaan. Lage Sundfors on alan arvostettu tekijä, suunnittelija ja rakentaja jonka ei juuri tarvitse markkinoida osaamistaan. Alan ihmiset kyllä tietävät, mitä Lagelta saavat. Nyt on hallissa valmistumassa 13 metrinen kryssari, 8 tonnia painava, käsityötä tehty alusta loppuun saakka. Suuren puisen purjealuksen tekeminen ei ole hätäisen hommaa. Tilaajallakin pitää olla pinnaa ja sopivasti rahaakin. Projekti kestää hyvinkin kaksi, kolme vuotta. Lopputulos kyllä palkitsee. Lage lupaa käyttöikää sata vuotta, kunhan paattia kohdellaan hyvin. Tarvittaessa Lage opettaa hoivaamista kädestä pitäen. Tämänkin pian valmistuvan purjeveneen kimpussa häärää sen tilannut pariskunta, haalarit päällä ja naamat hiontapölyssä.

Öjasta Laajalahteen

Kokkolan kupeessa, Öjassa sijaitseva Sarins Båtar on sekin oman tiensä kulkija. Svaneihin sisustuksia valmistanut puusepänverstas irtautui omilleen kun lasikuitu löi itsensä lopullisesti läpi myös pienveneissä. 70-luvun taitteessa tuotannossa oli soutuveneitä ja pieniä purjeveneitä. Sitten kehitettiin Minor, Suomen ensimmäinen takahytillinen moottorivene. Kun alun epäuskoisesta hörähtelystä oli toinnuttu, Minorit menivät kaupaksi kuin häkä. Ja menevät edelleen, tosin kahdeksan huippuunsa varustellun ja kovaan käyttöön tarkoitetun avomerimallin voimin. Sarinit työllistävät Öjassa 17 henkeä mutta moninkertainen työllistävä vaikutus on yhteistyöyrityksissä, jotka tekevät osavalmistusta alihankintana Sarinille. Tuotannosta 70 % menee vientiin. Tärkeimpiä vientimaita ovat Norja, Ruotsi ja Saksa. Nyt on Öjassa seinät tulleet vastaan ja Sarins Båtar muuttaa Laajalahteen syksyksi valmistuvaan uuteen halliin. Tämä Boat Parkiksi ristitty projekti on toteutettu yhteistyössä Kokkolan kaupungin kanssa.

Julkaistu kokkola.fi lehdessä 1/2001
ANDERS CHYDENIUKSEN OMINAISUUKSIA ETSIMÄSSÄ

Kokkolan kaupunki on saanut uuden kehitysjohtajan, jota haettiin kaupungin uudeksi Anders Chydeniukseksi. Uusi kehitysjohtaja on yhteiskuntatieteiden maisteri Tanja Tiensuu Kuhmosta, sieltä Paltamon vierestä, josta Chydeniuskin matkasi Pohjanmaalle ja Kokkolaan. Mutta mikä ihmemies Chydenius oli, joku saattaa ihmetellä, eikä se mikään ihme olekaan: Anders Chydenius ei aja formulaa, ei pelaa jääkiekkoa Amerikassa, ei nykytyyliin hyppää silmille lööppitelineistä. Jonkun kukkarossa Andersin jalomuotoinen profiili on saattanut vieraillakin, siinä tonnin setelissä. Tosin sieltäkin se häipyy viimeistään vuoden kuluttua kun Euro jyrää markat maan rakoon. Miksi siis Kokkolan kehitysjohtajaksi etsittiin 200 vuotta sitten kuolleen papin kaltaista henkilöä? Tätä pitää kysyä niiltä, jotka tästä Andersista jotakin tietävät.

-Chydeniuksessa oli kaksi puolta. Täällä hän toimi paikallisesti oman seurakuntansa paimenena, valistusajan esimerkillisenä pappina, joka mieluusti tarttui myös aivan tavallisiin arjen ongelmiin. Hän vastusti ankarasti juoppoutta, toimi lääkärinä, kehitti maataloutta ja erilaisia teknisiä laitteita, sivisti ja valisti porvaristoa tuomalla kaupunkiin kirjallisuutta ja musiikkia. Toisaalta hänen valtakunnallinen toimintansa silloisessa Ruotsi-Suomessa oli merkittävää ja sitä hänet yleensä muistetaankin. Hänestä puhutaan taloustieteilijänä, vaikka eihän hän varsinaisesti mikään tiedemies ollut. Kaikkein vähiten hän, omien sanojensa mukaan, kuvitteli olevansa poliitikko ja se hänestä täällä leivottiin. Muutto Kokkolaan toi käytännön politikoinnin esille. Täällä käytiin kovaa taistelua purjehdusoikeuksista. Kaupungin ja Pohjanmaan porvarit saivat Chydeniuksen asioidensa eteenpäin viejäksi Tukholman valtiopäiville. Se että purjehdusoikeus saatiin ja sen mukana valtava taloudellinen ja henkinen kehitys alueelle, pannaan mieluusti Chydeniuksen piikkiin. Asiaa oli toki ajettu jo 1600-luvulta lähtien, mutta Chydeniuksen mainetekoihin se lopulta luetaan. Kauppatien avautuminen merkitsi talouden ja toimeliaisuuden ruisketta. Voidaan ilman muuta väittää, että Turun lisäksi nimenomaan Kokkolan alue oli tuolloin Suomen talouden veturi, rikas ja monin tavoin edistyksellinen. Chydenius oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikealla asialla. Hän oli rohkea mies, jolla oli myös kykyä ja tahtoa viedä asiansa läpi.
Näin sanoo Chydenius-instituutin tutkija Pertti Hyttinen, jolle Andersin asia on sydäntä lähellä.

Kuva Chydeniuksesta alkaa kirkastua. Kehitysjohtajan toimia ja ominaisuuksiahan nuo ovat kaikki!

Istumme instituutin toimitiloissa, Hagströmin entisen nahkatehtaan vinttikerroksessa johtaja Mikko Viitasalon huoneessa. Kokkolan uljaasta teollisesta historiasta kertovan uljaan kivirakennuksen katolla aamuhämärässä loistaa nyt Chydenius-instituutin valomainos. Humanistit ovat vallanneet tämän kapitalismin linnakkeen mutta Chydeniuksen henkinen perintö sopii tänne erinomaisen hyvin. Chydeniuksen ajattelun ydinhän oli ajatus ihmisen vapaudesta sen absoluuttisessa merkityksessä. Vapaudesta elinkeinoissa, vapaudessa valita työnsä ja työpaikkansa. Suvaitsevaisuudesta eri säätyjen, rotujen ja uskontojen välillä. Nämä olivat ennenkuulumattomia ajatuksia ajassa, joka oli tiukasti normitettu sääty-yhteiskunta. -Silloin yhteiskunnassa oli jokaisella ihmisellä oma paikkansa omassa säädyssään, eikä siitä lipsuttu. Chydenius kuitenkin ajoi johdonmukaisesti ajatusta myös yksilön vapaudesta, kymmenen vuotta ennen Ranskan vallankumousta! Tämä aiheutti myös aikamoisia ristiriiitoja. Paitsi pappissääty myös porvarit katselivat kieroon Chydeniuksen toimia ja puheita palvelusväen oikeudesta päättää työpaikastaan ja työehdoistaan. Chydenius toimi kuitenkin aivan johdonmukaisesti. Jos vapaus on edellytys menestyvälle yrittämiselle ja kaupankäynnille, sitä se on myös yksilön onnelle ja menestykselle säätyyn katsomatta, Pertti Hyttinen jatkaa. -Paitsi vapautta, Chydenius painotti myös vastuuta sen rinnalla. Hänellä oli jonkinlainen visio yhteiskunnan roolista eräänlaisena vastavoimana tai moraalinvartijana tuota vapautta kaitsemassa, Mikko Viitasalo muotoilee. -Chydenius painotti, että talouselämä on pientä ihmistä varten eikä päinvastoin. Siinä olisi ajattelemisen aihetta tällekin ajalle. On hauska kuvitella, millaisessa asemassa ja mitä tekemässä Chydenius olisi meidän ajassamme. Hän voisi hyvinkin olla nykytermein osaaja, kehittäjä ja innovaattori. Olisiko hän kenties EU-komissaarina vastaamassa tiede- ja teknologia-asioista ja ulkomaankaupasta Brysselissä?

Visionääri, suurten linjojen mies – taas ihannekehitysjohtajan ominaisuuksia!

-Chydeniuksen ajatus ei lähtenyt EU:n tapaan makrotasolta vaan se lähti mikrotasolta, Hyttinen toputtaa ja epäilee hiukan Andersin mahdollista EU-myönteisyyttä. –Hän lähti pienen ihmisen mittakaavasta, siitä miten ihminen voi vapaana itsekkäästi toimia itsensä ja yhteisönsä onneksi ja menestykseksi. -Oikeudenmukaisena miehenä häntä olisi saattanut närästää esimerkiksi Nizzan kokouksen suurten jäsenmaiden tyly kohtelu pienempiään kohtaan tai suurten kauppajärjestöjen sopimukset, joilla rikkaat valtiot lähinnä suojelevat vain omia etujaan, Viitasalo lisää. Niin tai näin. Aavistamattakaan Andersin ajatuksia nykymenosta, hän varmaankin toimisi nyt samoin periaattein kuin omana aikanaan, huolehtisi laumansa hyvinvoinnista, kehittäisi sen elinkeinoja ja kilpailukykyä, puolustaisi sen oikeutettuja vaatimuksia valtakunnassa ja laajemminkin. Voit olla huoletta Tanja Tiensuu, kyllä nämä ominaisuudet kelpaavat kokkolalaisille edelleenkin.

Suurmiehistä jää jäljelle se, mitä tarvitaan…

Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten kansalliset merkkihenkilöt ja suurmiehet kuten Anders Chydenius aina sopivan tilaisuuden tullen nostetaan kansakunnan kaapinpäältä vastustamaan milloin sortovaltaa, ajamaan itsenäisyyttä tai puolustamaan sitä. Anders Chydeniuksesta olisi tässä mielessä apu moneen lähtöön. Millainen messias Chydenius on instituutille? -instituutin näkökulmasta Chydenius on lähes ehtymätön lähde. Hänen toimintansa ja ajatuksensa antavat myös instituutin toimintaan paljon mahdollisuuksia ja syvyyttä. Monet vastaavat laitokset ovat suorastaan kateellisia meille Chydeniuksestamme. On vain vahdittava sitä, ettemme yritä hyödyntää Andersin perintöä liian kevein perustein tai tarkoitushakuisesti. Pidämme tässä matalaa profiilia. Ulospäin näkyvintä lienee valtakunnallisen Chydenius-palkinnon jakaminen, jonka valmistelutyö tehdään yhteistyössä Kokkolan kaupungin kanssa. Uusi ulottuvuus on Chydenius-säätiö, joka käynnistynee vuonna 2003 kun Chydeniuksen kuolemasta on tullut kuluneeksi 200 vuotta, Mikko Viitasalo päättää.

Julkaistu Keskipohjanmaan Nikkari-liitteessä 1998
Kaakeli palasi uunin kylkeen:
VANHAN KOULUKEITTOLAN UUSI ILME

Ridankylän vanha koulu Kälviällä hiljeni koululaisista 60-luvun loppupuolella lapsipulaan. Se oli kova kolaus kylälle mutta todennäköisesti myös komean hirsirakennuksen pelastus. Jos koulunpitoa olisi jatkettu rakennus olisi pitänyt perusteellisesti remontoida. Edessä häämöttävän peruskoulun henkeen kun ei sopinut veden kanto sisään ja ulos, luokan lämmitysvuorot eivätkä ulkohyyskät. Luojalle kiitos koulua ei "peruskorjattu" muoveilla ja latekseilla. Remonttia se sai odottaa vielä liki kolme vuosikymmentä tukevasti omalla kivijalallaan rossipohjaansa tuulettaen. Ison puurakennuksen peruskorjaus on vuosien projekti, jossa ei nopeita työvaiheita olekaan. Erityistä huolellisuutta vaativia kohteita ovat LVI- ja eristystyöt. Niissä töpeksimällä on tuhottu satoja rakennushistoriallisesti arvokkaita puurakennuksia ympäri Suomea.

Vaihtoehto villahousuille

Ridankylän koulu tuli ympärivuotiseen uusiokäyttöön vuonna 1995. Sitä ennen se oli yli kaksikymmentä vuotta kesähuvilana. Nykyisin koulu toimii paitsi yksityiskotina myös kahden yrityksen ja yhden yhdistyksen toimitilana. Talvella entisen kaksiluokkaisen koulun tiloissa järjestetään konsertteja ja muuta kulttuuritoimintaa. Kylmään avovinttiin rakennettiin ensin moderni toimistohuoneisto ja varastoja ja alakerran peruskorjaus etenee nyt huone huoneelta. Eteisestä, kylpyhuoneesta ja keittiöstä on edetty koulun vanhaan keittolaan, luokkahuoneeseen, jonka ainoa lämmönlähde aikoinaan oli punaisena hehkuva hella. 70 luvulla keittola muuttui kesäkodin olohuoneeksi tummine väreineen ja hirventaljoineen. Hella purettiin pois ja tilalle muurattiin komea avotakka, joka valitettavasti lämmitti vain Ridankylän harakoita - silloin kun sattui olemaan vedossa. Hellahormi kun oli mitoitettu paljon vaatimattomampaa uuninkitaa varten. Sähkölämmittimistä huolimatta sydäntalven pakkaset tainnuttivat lämmön huoneessa kymmeneen asteeseen. Ja vaikka jokainen vanhaa puutaloa asuva tietää, että pitkät kalsarit ja villasukat ovat oivallinen, halpa ja nopea tapa satsata henkilökohtaiseen mukavuuteen, jatkuvaan holodnaan ajanmittaan kyllästyy.

Kaakeliuuneja saa taas

Nyt tavoitteena oli löytää vanhan pappilan salin tunnelma veden vihreillä tapeteilla, valolla ja avaruudella. Salin tyyliin sopivaa lämmönlähdettä etsittiin parin vuoden ajan sekä kymmenien uuninvalmistajien prameista kuvastoista että vanhoista kirjoista ja valokuvista. Kun valinta sitten varmistui kaakeliuuniksi vaihtoehdot vähenivät oleellisesti: sali saa lämmönlähteensä joko "pura ja kokoa vanhasta kaakeliläjästä" -menetelmällä tai sitten uustuontantona

valmistetun ja valmiiksi asennetun lämmön- ja katseenvangitsijan. Valinta oli lopulta helppo vaikka hinnanero onkin huima. Kerman Savi Oy:n jugend-vaikutteinen ja syvänvihreä Helmi kulmatakka seisoi Kai Schadewitzin isännöimän Kokkolan Talomyynti Ky:n myyntinäyttelyssä kuin odottamassa kuljetusta Kälviälle. Hinta reilut 20.000 mk. Vanhan palasiksi pilkotun uuniarvoituksen olisi saanut kymmenesosalla.

Hintansa väärti?

Mutta Kerman Saven kaakeliuunit myydäänkin asennuksineen. Sillä ehkäistään tällaisten amatöörimuurarien omat viritykset ja varmistetaan, että uuni todella toimii ja on kymmenen vuoden käyttöturvallisuustakuunsa ansainnut. Kuvastouuni ei useinkaan ole suoraan siirrettävissä asennuspaikalle. Tilaaja haluaa siihen omia yksilöllisiä muutoksiaan. Myös Helmi ehostui ja komistui ennen asennusta. uunin korkeus nostettiin 2,4 metriin. Alareunaan istutettiin pyöreäkulmainen jalkakranssi. Kaakelikokoja vaihtelemalla fasadiin saatiin elävyyttä. Muutoksia voi siis tehdä mutta se myös maksaa aina ekstraa. varsinaiseen asennukseen muutokset eivät vaikuta. Kerman Saven uuneja asentava kokkolalainen Markku Haapaniemi kertoo asennuksen vievän kolmisen työpäivää. Rungon pystytys ottaa päivän. Sitten runko saa kuivua ja asettua oloonsa. Seuraavaksi liimataan kaakelit ja taas vähän odotellaan ja kynsitulilla kuivatellaan uunia saumausta varten. Viimeisellä käynnillä uuni saumataan ja fiksataan luovutuskuntoon. Uunin käyttöönotossa on vielä omat niksinsä. Kaakeliuuni herää täyteen tehoonsa kun malttaa muutaman ensimmäisen viikon säästellä puita ja poltella uunissa vain pienen pesällisen kerrallaan. Ridankylän Helmi on nyt jakanut lämpöä muutaman kuukauden ja koko ajan teho paranee. Sali on saanut arvoisensa lämmittäjän.